IE putosi ennätysalas – Firefox kasvaa
Tuoreiden lukujen mukaan Microsoftin web-selaimen markkinaosuus on laskenut ennätysmäisen alas, vaikka selaimesta julkaistiin juuri uusi versio Internet Explorer 8. IE:n osuus maailmassa on enää 66,8 prosenttia, ja kasiversion asema hämmästyttävän heikko. Firefox kasvaa koko ajan, mutta Googlen Chromekin nousee hiljalleen.
Net Applicationsin markkinaosuusluvut kertovat, että Internet Explorerin kaikkien versioiden markkinaosuus oli maaliskuussa 66,8 prosenttia. Firefoxin osuus oli 22,1 prosenttia.
Myös Applen Safari-selain on varsin hyvässä vedossa. Selaimen osuus on 8,2 prosenttia. Sen sijaan Googlen osuus on edelleen vain 1,2 prosenttia. Google liikkuu toistaiseksi samanlaisessa marginaalisessa asemassa kuin Opera, jonka osuus on 0,7 prosenttia.
Uuden Explorer 8:n osuus: 1,8 prosenttia
Internet Explorerin uusin versio 8 ei ole siis pysäyttänyt selaimen luisua. Se ei näytä ainakaan heti aiheuttaneen sellaista innostusta, joka olisi tuonut käyttäjiä takaisin muista selaimista.
Itse asiassa IE8 ei näytä houkutelleen edes Explorerin aiempien versioiden käyttäjiä. Net Applicationsin lukujen mukaan Internet Explorer 8:n osuus oli vaivaiset 1,8 prosenttia. Selain tosin julkaistiin kesken kuukautta.
Tilanne muuttunee radikaalisti, kun Internet Explorer 8 tulee automaattiseen Windows-jakeluun kevään aikana. Siitä odotetaan silloin tulevan nopeasti maailman käytetyin selain. Samalla nähdään, onnistuuko uusi versio pysäyttämään IE:n osuuden laskemisen.








