Intel auttaa pelikehittäjiä optimoimaan
Useimmat pikkukoneet käyttävät Intelin integroitua grafiikkapiiriä
Intel on julkaissut uuden kehitystyökaluympäristön, joka auttaa pelikehittäjiä hyödyntämään aiempaa paremmin yhtiön integroidujen grafiikkapiirien ominaisuuksia.
Esimerkiksi useat pikkukoneet käyttävät Intelin integroituja, vähävirtaisia ja tehoiltaan heikkoja siruja. Intelin mukaan pelitekijät eivät kuitenkaan ole aiemmin panostaneet pelien optimointiin integroiduille siruille.
Uuden kehityspaketin avulla pelitekijät voivat Intelin mukaan tehostaa koodiaan, ja hyödyntää integroidujen sirujen kaikkia ominaisuuksia.
Käytännössä koodin optimointi voi parantaa esimerkiksi pienten netbook-koneiden kykyä pyörittää joitakin pelejä. Tuoreimpien huippupelien pelaaminen pikkukoneilla jää kuitenkin haaveeksi myös tulevaisuudessa.
Intelin kolmiosaiseen kehitysympäristöön tulee yhtiön mukaan aikanaan tuki myös kehitteillä olevan Larrabee-näytönohjaimen hyödyntämiseen.








