Intel porskutti atomivoimalla

AMD jäänyt aina vain kauemmas
Intel porskutti atomivoimalla

Intel on suvereeni hallitsija mikroprosessoreissa AMD pyristelyistä huolimatta. Viime vuonna Intel onnistui jopa kasvattamaan markkinaosuuttaan. Tämä tuli pitkälti miniläppäreiden ja sulautettujen sovellusten Atom-prosessorin ansiosta.

Näin arvioi mikroprosessorien valmistajat paremmuusjärjestykseen rankannut Isuppli. Intelin markkinaosuus oli viime vuoden lopulla 81,8 prosenttia. Vuoden aikana markkinaosuus parani 3,4 prosenttiyksikköä.

AMD:llä kehitys on mennyt päinvastaiseen suuntaan. Vuosi sitten markkinaosuus oi vielä 14,1 prosenttia, mutta viime vuoden lopulla enää 10,6 prosenttia. Tutkimuslaitos kuitenkin arvioi, että AMD pystyy petraamaan asemiaan tänä vuonna. Erityisesti tässä auttavat yhtiön viimein markkinoille ehtivät 45 nanometrin suorittimet.

Kaksi suurinta hallitsevat yhdessä peräti 92,5 prosentin osuutta mikroprosessorien markkinoista. Isuppli päätyykin toteamaan, että mikäli et ole Intel tai AMD, tulevaisuus näyttää hyvin synkältä mikroprosessorien valmistajana.

Mikroprosessoreja myytiin viime vuonna WSTS:n tilastojen mukaan 57,1 miljardilla dollarilla. Tänä vuonna markkinat kutistuvat 54,7 miljardiin dollariin, mutta kääntyvät ensi vuonna jälleen kasvuun. Vuonna 2010 mikroprosessoreja myydään ennusteen mukaan 57,6 miljardilla dollarilla.
(Prosessori)

Tagit: Atom, Intel
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös