Intel uhkaa AMD:tä isolla pyssyllä
Intel ja AMD ovat ajautuneet törmäyskurssille prosessorien lisensointiasioista. Intel on ilmoittanut, ettei se pidä Globalfoundries-yhtiötä AMD:n tytäryhtiönä, ja uhkaa purkaa yritysten välisen sopimuksen teknologioiden ristiinlisensoinnista.
Intelin mukaan Globalfoundriesin pitää siruja valmistaakseen ostaa myös kallis lisenssi x86-prosessorien valmistukseen.
Yhtiön lakiosaston mukaan Intel aikoo perua yritysten välisen ristiinlisensointisopimuksen, mikäli AMD:n valmistuksen eriytymisestä syntyneitä kiistoja ei saada ratkaistua 60 päivän kuluessa.
AMD: sopimusta ei ole rikottu
Intelin mukaan ristiinlisensointisopimus on voimassa AMD:n kanssa, eikä sitä voi siirtää uudelle yhtiölle. Yhtiön kanta on, ettei Globalfoundries ole AMD:n tytäryhtiö.
Kuten arvata saattaa, AMD on asiasta täysin toista mieltä. AMD toimitti eilen USA:n talousviranomaisille raportin, jonka mukaan se ei ole rikkonut sopimusta, eikä Intelillä siis ole oikeuttaa lopetta yhtiöiden keskinäistä sopimusta.
Yhtiöiden vuonna 2001 solmima lisensointisopimus antaa valmistajille oikeuden käyttää toistensa teknologiaa. Sopimus on voimassa vuoteen 2010 asti.
Lakituvan ovi heiluu taas?
AMD:n lisäksi Intel on tänä vuonna ehtinyt riitautua oikeustupaan asti myös Nvidian kanssa. Näyttää todennäköiseltä että juristit pääsevät kirjoittamaan laskujaan myös nyt, sillä Globalfoundriesille ristiinlisensointisopimuksen menetys olisi suuri taloudellinen tappio.
Erilliseen yhtiöön siirretty valmistuspuoli on tuottanut AMD:lle paljon vaivaa jo ennen tuoreinta kiistaa Intelin kanssa. Mittavassa yritysjärjestelyssä eriytettiin useita tehtaita ja tuhansia työntekijöitä. Myös osa AMD:n johtoryhmää siirtyi Globalfoundriesin palvelukseen.








