Intian ennätyshalvasta pc:stä tulee totta

”20 taalan kannettava”
Intian ennätyshalvasta pc:stä tulee totta

Ennätyshalvoista kannettavista puhutaan aina silloin tällöin, mutta nyt ovat ennätykset paukkumassa rikki. Olpc-säätiö ideoi aikoinaan "sadan taalan läppärin", jonka hinta olikin lopulta jotakin ihan muuta. Intiasta kuului viime kesänä puheita "kymmenen taalan läppäristä". Nyt huhut ovat varmistuneet – vaikka hinta on kaksinkertaistunut, riittää 20 dollarin hintalapussa yhä ihmettelemistä.

Financial Timesin mukaan Sakshat-kannettavan prototyyppi esitellään tiistaina. Tässä vaiheessa tekniset tiedot ovat koko lailla hämärän peitossa, mutta puhetta on ollut langattomista yhteyksistä ja kahden gigan muistista.

Intian opetusministeri on puhunut 20 dollarin (15,70 euron) hinnasta, joka saattaisi vielä laskea valmistuksen päästessä vauhtiin. Monet ulkopuoliset ovat pitäneet noin halpaa hintaa epärealistisena. Ministeri uskoo, että koneita alkaa valua valmistuslinjoilta jo ensi syksynä.

Halvan kannettavan valmistaminen tai valmistuttaminen ei ole Intialle mikään irrallinen projekti, vaan se liittyy kiinteästi maan laajaan etäopetushankkeeseen. Siinä halutaan parantaa sähköisen opetuksen puitteita maan noin 22 000 korkeakoulussa.

Tagit: Classmate, Intia, Olpc
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös