Iphone 3GS -myynti alkoi edellistä vaisummin

Teliasonera: Iphone-ostajat tavallista parempia asiakkaita
Iphone 3GS -myynti alkoi edellistä vaisummin Taantuma iski Iphoneen? Teliasonerassa ei uskota niin, vaan innokkaimmat ovat jo laitteen hankkineet, eikä päivittäjiä ole vain vuotta myöhemmin yhtä paljon.

Applen uusi Iphone 3GS -viihdepuhelin saapui ensimmäisiille asiakkaille Suomessa perjantaina. Laitteita on toimitettu vasta ennakkotilaajille. Sonerasta vakuutellaan yhä tyytyväisyyttä Iphoneen, vaikka ennakkotilausten määrä romahti ensimmäiseen 3g-malliin nähden.

Kaupallinen johtaja Pasi Mehtonen Teliasonerasta kertoo Tietokoneelle, että uudesta Iphone 3GS:stä saatiin noin 4000 ennakkotilausta, kun yhteen lasketaan kaupoissa ja operaattorille tehdyt tilaukset. Ensimmäisestä Suomeen tuodusta Iphone 3G:stä tuli noin 13 000 ennakkotilausta.

"Ennakkotilausten vähentymisessä oli kyse enimmäkseen siitä, että ne jotka ovat Iphonen voimakkaimmin halunneet, ovat sellaisen jo saaneet. Päivittäjien joukko vasta vuotta myöhemmin on tietysti pienempi", arvioi Mehtonen kysyntää.

Iphone-asiakkaat keskimäääräistä tuottoisampia

Iphone 3GS:ssä on uutta ensimmäistä 3g-mallia nopeampi suoritin, nopeammat hsdpa-yhteydet, kompassi, uudistettu Iphone 3G S -ohjelmisto ja videokuvauksen tuki, kolmen megapikselin kamera ja mahdollisuus käyttää Iphonea tietokoneen modeemina. Iphone 3GS tukee viimein myös puheohjausta.

Uutta Iphonea ei silti heti riitä Mehtosen kuin ennakkotilaajille. Heistä ensimmäiset saivat laitteensa perjantaina. Mehtonen arvioi, että Iphone 3GS saadaan kaikille halukkaille parin viikon sisään. Hän uskoo, että elokuun puolivälin jälkeen uutta Iphonea saa, kuten tavallista hyllytuotetta.

Mehtonen vakuuttelee tyytyväisyyttä Iphonen myyntiin. Se on hänen mukaansa vastannut odotuksia, mutta lukuja operaattori ei paljasta.

Mehtosen mielestä myyntimääriäkin tärkeämpää on se, että Iphonen ostajat ovat erityisen hyviä asiakkaita.

"Iphonen käyttäjien keskilaskutus (arpu) on yli kaksinkertainen tavallisiin asiakkaisiin nähden. Kun tavallisen asiakkaan lasku on keskimäärin 30 euroa, Iphone-asiakkailla se on yli 70 euroa", hän perustelee.

Mehtonen kertoo, että Iphone-asiakkaat käyttävät enemmän datayhteyksiä, mutta myös soittelevat ja viestittelevät enemmän kuin tavalliset kännykkäasiakkaat.

Mehtosen mukaan Iphone 3GS:n kanssa jatketaan samoja myyntiehtoja ja -tapoja kuin ensimmäisen 3g-mallin kanssa.

Uutta on se, että Sonera kampanjoi nyt toistaiseksi tarjottavaa rajoittamatonta Data Teho Plus -datapakettiaan 3,6 megabittiin asti vain 9,90 eurolla kuukaudessa, kun sopimuksen tekee 24 kuukaudeksi. Tarjous koskee muitakin älypuhelimia ja mokkuloita.

Iphonen uudenlaista vastaajapalvelua harkitaan

Teliasoneran on huhuttu tuovan Iphonen visual voicemail -palvelu Pohjoismaihin. Se tarkoittaa vastaajapalvelua, jossa viestit näkyvät soittaja- ja nimikohtaisesti perinteisen palvelun sijaan, jossa viestit kuunnellaan enemmän sokkona.

Mehtosen mukaan tekniikkaa on testattu, mutta päätöksiä palvelun tarjoamisesta ei ole vielä tehty. Sonera arvioi palvelun kysyntää suhteessa vaadittaviin investointeihin.

Iphone 3GS -myynti alkoi edellistä vaisummin Uutta Iphone 3GS:ssä on mahdollisuus käyttää Navigonin ja Tomtomin gps-navigointiohjelmia. Iphonelle saa telineen auton kojelautaan tai tuulilasiin kiinnitystä varten.
Iphone 3GS -myynti alkoi edellistä vaisummin Uutta Iphone 3GS:ssä on mahdollisuus käyttää Navigonin ja Tomtomin gps-navigointiohjelmia. Iphonelle saa telineen auton kojelautaan tai tuulilasiin kiinnitystä varten.
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös