Iranissa alkoi "internetin sisällissota"

Oppositio hyökkää netissä valtion kimppuun
Iranissa alkoi "internetin sisällissota"

Nettisotaa on jo nähty esimerkiksi Virossa ja Georgiassa. Nyt Iranissa on nähtävissä uudenlainen nettisodan ilmiö, jossa hyökkäyksiä tehdään maan sisältä.

Nettiongelmat liittyvät Iranin presidentinvaaleihin, joissa nykyinen presidentti valittiin uudelle kaudelle. Opposition mielestä vaalit olivat epärehelliset, ja Iranissa on ollut tämän seurauksena levottomuuksia.

Palvelunestohyökkäyksiä maan sisältä

Levottomuudet ovat laajentuneet internetiin. Esimerkiksi Twitter-nettipalvelussa on yllytetty hyökkäyksiin Iranin valtion nettipalveluja vastaan. Mukana on ollut hyökkäysohjeita ja linkkejä ohjelmiin, joita voi käyttää hyökkäyksissä.

Käyttäjät ovat tehneet melko alkeellisiakin palvelunestohyökkäyksiä nettisivuja vastaan. Käytössä on ollut yksinkertaisia työkaluja, joilla sivuja ladataan koko ajan uudelleen. Tietoturva-asiantuntijoiden mukaan hyökkäykset ovat kuitenkin olleet tehokkaita.

Esimerkiksi tietoturva-asiantuntija Dancho Danchev kertoo uutispalvelu Zdnetin blogissa, että ainakin 12 Iranin hallintoon liittyvää nettipalvelua on kärsinyt ruuhkista tai ollut kokonaan pois pelistä. Listalla ovat esimerkiksi presidentin omat nettisivut, jotka ovat tälläkin hetkellä ylikuormittuneet.

Tagit: Hyökkäys, Sota
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös