It-alan vaatimukset tiukentuvat
Samaan aikaan kun riippuvuus tietotekniikasta lisääntyy, kasvaa myös huoli järjestelmien luotettavuudesta. Tutkimusyhtiö Gartner ennustaa, että niin valmistajille kuin palveluntarjoajille sälytetään lähivuosina tiukempia vaatimuksia tuotteidensa toimivuudesta. Monelle tämä aiheuttaa hankaluuksia.
Gartnerin analyytikkojen mielestä ilmassa on selkeitä merkkejä siitä, että lainsäädäntö ja viranomaismääräykset ovat kiristymässä niin EU:ssa kuin USA:ssakin.
"Kolme vuotta sitten julkaisimme tutkimuksen, jossa ennustettiin joko jonkin katastrofaalisen it-häiriön ja jatkuvien pienempien harmien aiheuttavan vaatimusten kiristämistä. Näitä nähdään joko viranomaisten asettamina tai alan sisältä syntyvinä", Gartenerin varajohtaja ja analyytikko Richard Hunter sanoo.
Epävarmuus pelottaa
Nyt Gartner uskoo, että tällaisen säätelyn toteutuminen on entistä lähempänä, koska erilaiset tietotekniikkaan liittyvät häiriöt ja kömmähdykset ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Esimerkkeinä mainitaan monet julkisiin tietojärjestelmiin tehdyt tietovarkaudet ja sosiaalisten palvelujen kautta tehdyt identiteettivarkaudet ja huijaukset.
"Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kaikenlainen epävarmuus on lisääntynyt ja luottamus vastaavasti vähentynyt. Niinpä yleinen mielipide on riskien vähentämiseksi entistä myötämielisempi säätelylle", Hunter uskoo.
Ole valmiina
Esimerkiksi EU:n arvellaan todennäköisesti asettavan tiukemmat raamit kuluttajille tarkoitetuille it-tuotteille ja palveluille jo parin vuoden kuluessa. Tähän laitevalmistajien ja palveluntarjoajien olisi syytä alkaa jo valmistautua.
Hunterin mukaan tämä merkitsee ohjelmistotalojen kannalta sitä, että yleiskäyttöiset ohjelmistot väistyvät räätälöityjen, tiukemmat laatuvaatimukset täyttävien tuotteiden tieltä. Palveluntarjoajat puolestaan joutuvat kiinnittämään entistä enemmän huomiota turvallisuuteen, dokumentointiin ja palveluehtoihin.








