It-jätit haastetaan vihertymään
Jääkarhut joutuvat ennen pitkää uimasille, jos ilmastonmuutos etenee varoitusten mukaisesti.
Ympäristöjärjestö Greenpeace uskoo, että tietotekniikkayrityksillä on suuri merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa – onhan tietotekniikan ympäristövaikutusten sanottu olevan samaa luokkaa kuin ilmailun. Greenpeace haastaa suurimmat yritykset mukaan kisaan, jossa pisteitä jaetaan ympäristötekojen ja asenteiden perusteella. Ensimmäiset pisteet on jo jaettu.
Cool IT Challenge -haastekisassa pisteitä saa sekä omista konkreettisista toimista että ympäristösuojelun yleisestä edistämisestä. Palkittavia osa-alueita ovat kyky tarjota hiilidioksidipäästöjä vähentävää teknologiaa muille aloille, halu käyttää omaa vaikutusvaltaa ympäristön puolesta sekä omat päästövähennykset ja uusiutuvan energian käyttö.
Ensimmäisessä arvioinnissa kukaan ei päässyt lähellekään sataa maksimipistettä – kärjessä ovat IBM ja Sun 29 pisteellä kumpikin. Kärkiyhtiöiden ansiot ovat hieman eri osa-alueilta: IBM keräsi eniten pisteitä ympäristöystävällisistä ratkaisuista, Sun vaikuttamispyrkimyksistään. Kumpikin sai täyden pistepotin omalle toiminnalle asettamistaan ympäristötavoitteista.
Nokia löytyy 16 pisteellään taulukosta sijalta 7 Fujitsun ja HP:n välistä. Nokia pokkasi täydet 10 pistettä oman toiminnan ympäristötavoitteista ja samoin täydet 5 pistettä uusiutuvien energialähteiden käytöstä. Niiden lisäksi irtosi vain yksi jämäpiste 50 mahdollisesta ympäristöystävällisten ratkaisujen tuomisesta alalle.








