It:ltä odotetaan yhä parempaa tehokkuutta

TTL:n it-barometri
It:ltä odotetaan yhä parempaa tehokkuutta Helsingin Kauppakorkeakoulun professori Tomi Dahlberg esitteli tutkimuksen tuloksia.

TTL:n (Tietotekniikan liitto) tuoreen it-barometrin mukaan yrityksissä uskotaan tietotekniikan tuottavan yhä enemmän yhteistä hyvää. Samaan aikaan on selvää, ettei siihen sijoiteta enempää rahaa. "Tietotekniikan tuottavuus on siis kasvanut ja kasvaa edelleen", tutkimusta esitellyt professori Tomi Dahlberg summaa.

Runsaan vuoden takaiseen vastaavaan tutkimukseen verrattuna hän pitää keskeisimpänä havaintona sitä, että näkemykset it:n merkityksen kasvamisesta ovat lisääntyneet niin liikkeenjohdon kuin tietotekniikkajohdonkin parissa.

"Vastaajien mielestä tietotekniikka on tuottanut sekä selvästi enemmän hyötyä liiketoiminnalle että auttanut säästämään yrityksen kustannuksissa", Dahlberg sanoo. Arvioitu it:llä saatu tuottavuuden kasvu ylittää selvästi koko kansantalouden ja tuottavuuden kasvun.

Dahlbergin mielestä on merkillistä, että vaikka yrityksissä uskotaan selvästi it-investointien siunauksellisuuteen, niille asetetaan kovin harvoin selkeitä mitattavia tavoitteita saati sitten että tavoitteiden toteutumista seurattaisiin.

Säästä harkiten

Tutkimus on tehty joulu–tammikuun aikana, jolloin taloustilanne näytti vielä hieman valoisammalta kuin nyt. Niinpä käsitykset it-rahoista ovat ehkä ruusuisemmat kuin nyt kysyttäessä olisivat. Dahlberg varoittaa kuitenkin lähtemästä säätöihin juustohöylällä ja heikolla liiketoiminnan ja tietotekniikan yhteyden ymmärtämisellä.

"Uhattuna on toimintojen kehitys, koska ylläpidosta on vaikea leikata. Asioita pitäisi kuitenkin katsoa monipuolisemmin, koska toimintojen tehostaminen säästää rahaa", Tomi Dahlberg neuvoo.

"Näinä aikoina kustannussäästöt ovat monella taholla mielessä, mutta toisaalta tiedetään tai ainakin uskotaan, että tämä tilanne on vain väliaikainen. Tärkeää on se, miten valmistaudutaan nousuun, että ollaan sen alkaessa mahdollisimman hyvissä asemissa", TTL:n toiminnanjohtaja Robert Serén painottaa.

It:ltä odotetaan yhä parempaa tehokkuutta TTL:n Robert Serén neuvoo yrityksiä valmistumaan tulevaan nousuun.
Tagit: TTL
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös