Itsestään tuhoutuva sähköposti voi johtaa ongelmiin

Menetelmä ei ole aukoton – ja voi johtaa syytteeseen
Itsestään tuhoutuva sähköposti voi johtaa ongelmiin

Tutkijat ovat vihdoin kehittäneet itsestään tuhoutuvien sähköpostien tekniikan. Samalla tekniikalla voi suojata vaikka Facebook-viestejä ja asiakirjoja - ja kaikki tuhoutuu varmasti kahdeksassa tunnissa. Paitsi että eipäs välttämättä tuhoudukaan. Ja kaiken lisäksi tekniikan käyttö voi pahimmillaan johtaa syytteisiin.

Tekniikan ovat kehittäneet Washingtonin yliopiston tutkijat Yhdysvalloissa. Ohjelmalle on annettu nimeksi Vanish (eli katoaminen). Idea perustuu salakirjoitukseen, jossa viesti tulee vastaanottajalle salattuna sotkuna. Hän voi tulkita sen painamalla Vanish-linkkiä.

Katoaa kirjoittajaltakin

Itsestään tuhoutuvuus perustuu siihen, että salakirjoituksen purkuavain on jaettu kymmeneen osaan. Ne on taas jaettu eri tietokoneille, jotka kuuluvat 200 maassa olevaan 1,5 miljoonan tietokoneen joukkoon. Nämä koneet tuhoavat salausavaimiaan säännöllisesti, jolloin salausavain häviää olemassaolosta noin kahdeksan tunnin jälkeen.

Koneiden suuren määrän vuoksi salausavaimien jäljitys on käytännössä mahdotonta. Kun avain on hävinnyt, ei edes viestin kirjoittaja voi lukea tekstiä.

Salakuoppia on syytä varoa

Tekniikan idea on hyvä, ja sillä on monia käyttötarkoituksia. Käytäntö tuo kuitenkin muutamia haasteita.

Ensimmäinen muistettava asia on se, ettei mikään estä vastaanottajaa kopioimasta viestiä silloin kun hän sen vielä näkee. Hän voi esimerkiksi kopioida tekstin omaan tiedostoonsa tai ottaa viestistä ruutukaappauksen.

Toinen ongelma voi olla pahempi, ja estää Vanish-ohjelman käyttöä yrityksissä. Useita yrityksiä sitovat lait, joiden mukaan sähköpostit pitää säilyttää mahdollisia viranomaistutkimuksia tai lakijuttuja varten. Jos työntekijä käyttää itsestään tuhoutuvaa postia, häntä voitaisiin pahimmillaan syyttää todisteiden tuhoamisesta.

Yhdysvalloissa joitakin lakijuttuja on tuomittu syyttäjän hyväksi vain sillä perusteella, että syytetty on hävittänyt todistusaineistoa. Tällaisessa tilanteessa Vanish-ohjelman käyttö voisi koitua kohtalokkaaksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös