Jättipotkut, hurjat voitot – Microsoftin epäsuhta

Ballmer: vaikein taloustilanne ikinä
Jättipotkut, hurjat voitot – Microsoftin epäsuhta

Microsoft on julkistanut tuloksensa, ja yhtiö kerää edelleen jättimäisiä voittoja hurjalla prosentilla. Tältä pohjalta jatkouutinen onkin erikoinen. Microsoft turvautuu sille erittäin poikkeukselliseen toimeen, jättimäisiin potkuihin. Pääjohtaja Steve Ballmerin mukaan Microsoft ei ole koskaan törmännyt yhtä vaikeaan taloustilanteeseen, ja leikkuri ei pysähdy pelkkiin 5000 ihmisen potkuihin.

Potkuista kerrottiin samalla kun Microsoft julkisti viime vuoden lopun tuloksensa. Microsoft on yleensä ollut reippaasti kasvava yhtiö, mutta nyt kasvua tuli vain kaksi prosenttia edellisvuoden loppuun verrattuna.

Miljardivoittoja kuokitaan 25 prosentilla

Microsoftin liikevaihto oli 16,6 miljardia dollaria (noin 12,8 miljardia euroa). Yhtiön tulot olivat 4,17 miljardia dollaria (noin 3,2 miljardia euroa).

Microsoftin kannattavuus on siis edelleen poikkeuksellisen hyvä, noin 25 prosenttia. Tässä taloustilanteessa Microsoftin tuottavuutta voidaan pitää kerrassaan loistavana. Microsoftin mukaan tähän tosin vaikutti jo aiemmin tehdyt lähes puolen miljardin säästöt.

Potkitaan ja palkataan

Kannattavuudesta huolimatta Microsoft aikoo antaa potkut 5000 henkilölle. Heistä 1400 saa lähteä heti, ja loput 18 kuukauden sisällä. Microsoft ei ole koskaan kertonut näin suurista irtisanomisista.

Samalla Microsoft tosin palkkaa 2000–3000 uutta työntekijää toisille alueille, joissa on tiedossa kasvua. Microsoftin noin 96 000 työntekijän luku putoaa lopulta siis vain kahdella tai kolmella tuhannella henkilöllä.

"Tämä on kaikkein vaikein taloudellinen ympäristö, johon olemme ikinä joutuneet", sanoo Microsoftin pääjohtaja Steve Ballmer. Hänen mukaansa firma leikkaa matkakulujaan 20 prosentilla ja samanlaisia tuntuvia leikkauksia tehdään muillakin alueilla.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös