Joka kymmenes lataa laittomasti

Brittiarvio tiedostonjakopalveluista:
Joka kymmenes lataa laittomasti

Laittomien tiedostojen lataamiseen syyllistyvien määristä on esitetty erilaisia arvioita ja arvauksia. Brittihallituksen laskuun asiaa selvittelevä viranomainen Sabip (Strategic Advisory Board for Intellectual Property) on päätynyt siihen, että noin joka kymmenes britti lataa laittomasti ja aiheuttaa toiminnallaan miljardimenetykset viihdeteollisuudelle.

Iso-Britannian väkiluku on noin 61 miljoonaa. Sabip arvioi, että heistä 7 miljoonaa syyllistyy laittomaan tiedostojen lataamiseen. BBC:n mukaan tutkijat ovat laskeneet, että suositulla tiedostonjakopalvelulla on keskimääräisinä päivänä 1,3 miljoonaa käyttäjää. Vuoden aikana heille olisi tarjolla ladattavaa materiaalia 12 miljardin punnan edestä.

Tutkimusraportissa todetaan, että noin suuressa joukossa kaikki eivät välttämättä ymmärrä syyllistyvänsä laittomuuksiin. Ymmärtämistä vaikeuttaa lisäksi myös laittoman aineiston laaja tarjonta.

Hallituksessa tekijänoikeusasioista vastaava ministeri David Lammy sanoo, että tutkimus osoittaa selvästi, miten suuri merkitys piratismilla on niin viihdeteollisuudelle kuin koko maan taloudelle.

Hän kuitenkin muistuttaa, että yksittäisen maan on vaikea tehdä asialle mitään, koska piratismi ei pysähdy rajoilla. Lammy toivoo, että tutkijoiden havainnoista on hyötyä myös muille EU-maille.

Tagit: Piratismi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös