Joka viides USA:n koneista rikollisten hallinnassa
Hyökkäysverkkojen uusien uhrikoneiden määrä vuoden alkukuukausina. Yhteensä kolmena kuukautena uusia uhrikoneita tuli noin 12 miljoonaa. Kuva: McAfee.
McAfee kertoo tuoreessa raportissa hämmästyttävän tiedon. Yhtiön mukaan 18 prosenttia Yhdysvaltojen tietokoneista olisi ip-osoitteiden mukaan rikollisten hallinnassa. Kiinassa lukema on yli 13 prosenttia. McAfeen mukaan vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena rikolliset saivat verkkoihinsa 12 miljoonaa uutta uhria. Ilmiön seuraukset ovat hyvin vaarallisia.
McAfeen raportissa tartuntoja lasketaan saastuneiden koneiden ip-osoitteista ja sitä verrataan eri maiden kaikkiin ip-osoitteisiin. Tällä menetelmällä ei voida erotella luotettavasti koneita, joten McAfeen lukuja on pidettävä suuntaa antavina. Luvut kuitenkin kertovat, että rikolliset saavat verkkoihinsa valtavasti uusia uhreja.
Hyökkäysverkoista lähtee valtavasti roskapostia
Botnet-hyökkäysverkkojen idea on se, että rikolliset voivat käyttää tavallisten käyttäjien koneita omiin tarkoituksiinsa. Kun koneelle saadaan ujutettua sopiva haittaohjelma, voivat rikolliset esimerkiksi lähettää koneilta roskapostia ja varastaa niiltä tietoja. Käyttäjä ei välttämättä huomaa mitään ongelmaa.
Suuri uhrikoneiden määrä Yhdysvalloissa selittää, miksi myös Yhdysvallat on ylivoimaisessa kärjessä myös roskapostin lähetyksessä. Yhdysvalloista lähtee McAfeen mukaan 35 prosenttia maailman roskapostista. Toisella sijalla oleva Brasilia tulee kaukana perässä vain 7,3 prosentilla.








