Kallasvuo: Nokia ei uhkaillut, eikä lähde Suomesta
Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo kiisti toistamiseen Ylen haastattelussa Nokian syyllistyneen virkamiesten painostamiseen tai uhkailuun sähköisen viestinnän tietosuojalain uudistuksessa. Lakiehdotusta on sanottu Lex Nokiaksi, koska yhtiön väitetty lobanneen lakia voimakkaasti. Kallasvuon mielestä väitteet uhkailuista pitäisi selvittää.
Nokia ei Kallasvuon mukaan ole ollut asiassa aktiivinen muutamaa kokousta lukuun ottamatta, eikä Nokia ole esittänyt vaatimuksia.
Tosin pari vuotta sitten Nokian silloinen turvallisuusjohtaja Urho Ilmonen sanoi ict-alan turvallisuusseminaarissa, että tietosuojain uudistus on tarpeen, ja että lainsäädäntöä toivotaan uudistettavan.
Kallasvuo halusi vielä erikseen tähdentää, ettei Nokia ole lähdössä Suomesta minnekään. Hän valitti, että koko tapaus on "todella harmittava ja turhauttava", sillä Nokia ei katso syyllistyneensä minkäänlaiseen painostukseen. "Ei tämä ole pr-katastrofi, mutta Nokia on saanut imagohaittoja. Olemme saaneet tahroja, jotka eivät johdu itsestämme."
Kallasvuon viesti oli se, että Nokian kannalta asian kunnollinen tutkiminen olisi tervetullutta. Hän kuitenkin sanoi, että Nokia aio käynnistää selvityksiä, vaan ne kuuluisivat jonkun viranomaistahon tehtäväksi.
Keskiviikkona eduskunta äänesti Lex Nokiasta ensimmäisessä käsittelyssä. Hallituksen esitystä suunnilleen vastannut liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintöversio kelpasi sellaisenaan, eikä muutoksia tullut. Ensi viikolla äänestetään toisessa käsittelyssä lain hyväksynnästä tai hylkäämisestä, ja hallituspuolueiden vahvan tuen vuoksi läpimenoa pidetään varmana.








