Kännykän akku täyteen iskuun sekunneissa

Tutkijat kehittelivät nopeasti latautuvia akkuja
Kännykän akku täyteen iskuun sekunneissa

Massachusettsin teknillisen korkeakoulun (MIT) tutkijat ovat kehitelleet uutta akkutekniikkaa, jonka uskotaan olevan huomattavasti nykyisiä akkuja kehittyneempi.

Tutkijoiden mukaan uusi akku on kooltaan nykyisiä pienempi. Tärkein ominaisuus on kuitenkin nopea latausaika, jonka ansiosta akku on mahdollista ladata täyteen jopa kymmenessä sekunnissa.

Uudet akut perustuvat litiumrautafosfaattiin, josta on valmisteltu akkuja jo pitkään. Aiemmin ongelmana on ollut akkujen huono kyky luovuttaa varastoimansa energia.

Tutkijat onnistuivat ratkaisemaan tilanteen käyttämällä akkukennoissa uudella tavalla valmistettua litiumfosfaattipinnoitetta, jonka avulla ionit pystyvät liikkuvaan paremmin akkujen nanotunneleissa.

Akku täyteen 10 sekunnissa

Tutkijat paljastivat uutistoimista AFP:lle uuden tekniikan lataavan normaalin pienikokoisen matkapuhelinakun jopa kymmenessä sekunnissa. Tekniikan käyttöä voidaan kuitenkin laajentaa myös suurempiin akkuihin, jolloin esimerkiksi sähköautojen lataus onnistuisi huomattavasti nykyistä nopeammin.

Ensimmäisiä kaupallisia ratkaisuja odotetaan markkinoille muutaman vuoden kuluttua.

Tagit: Akku
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös