Kännykkävienti ollut vielä vauhdikasta

Tänä vuonna hyytyminen näkyy
Kännykkävienti ollut vielä vauhdikasta

Vaikka matkapuhelinmarkkinoiden uskotaan tänä vuonna pienentyvän jopa viidenneksellä, ei kehitys näkynyt kovinkaan selvästi vielä viime vuoden vientiluvuissa. Nokian moottori oli edelleen voimissaan.

Tullin mukaan Suomesta vietiin viime vuonna ulkomaille matkapuhelimia hieman yli 6,5 miljardilla eurolla. Summa on vain viisi prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. "Vain" siksi, että moni pelkäsi lukujen pienentyneen huomattavasti enemmän.

Yksittäisiä puhelimia maasta vietiin 32,1 miljoonaa kappaletta. Luku on puolitoista miljoonaa suurempi kuin vuonna 2007, joten Nokian tuotanto on Suomessakin painottunut hieman halvempiin malleihin.

Tärkeimpien vientimaiden lista pysyi käytännössä entisellään. Eniten puhelimia vietiin Italiaan, jonne matkasi 3,6 miljoonaa kännykkää. Iso-Britanniaan vietiin 3,6 miljoonaa laitetta ja Espanjaan 2,7 miljoonaa, Myös Saksaan ja Venäjälle vietiin viime vuonna yli kaksi miljoonaa matkapuhelinta. Kiinankin lukema ylsi 2,3 miljoonaan.

Tänä vuonna kännykkävienti tullee selvästi putoamaan. Nokia kertoi jo viime viikolla, että se myi alkuvuonna 93,2 miljoonaa matkapuhelinta eli 19 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tuotanto on vähentynyt kaikkialla, myös Salossa kuten uutiset Salon tehtaan lomautuksista kertovat.
(Prosessori)

Tagit: Nokia
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös