Kansainvälinen tutkijaryhmä: kännykkä aiheuttaa syöpää
Kysymys siitä aiheuttaako matkapuhelinten säteily syöpää vai ei, on kiistanalainen tutkimusaihe. Matkapuhelinyhtiöiden rahoittama laaja tutkimus on päätymässä kannalle, jonka mukaan riski olisi vähäinen. Nyt kansainvälinen alan tutkijaryhmä on julkaissut raportin, jonka mukaan tutkimustulos on väärä. Raportissa esitetään lukuisia tutkimustuloksia ja 15 syytä, joiden perusteella kännykkäsäteilyn syöpävaikutuksia on syytä pelätä.
Raportin takana on International EMF Collaborative -ryhmä, johon kuuluu tiedemiehiä ja tiedejärjestöjä eri puolelta maailmaa. Ryhmä on julkaissut raportin (esittelysivu, pdf), jossa esitetään todisteita kännykkäsäteilyn ja syövän yhteydestä. Raportin allekirjoittajina on myös suomalaisia tiedemiehiä.
Erityinen vaara lapsille
Yksi tutkimuksen tarkoituksista on osoittaa kansainvälisen Interphone-tutkimuksen heikkouksia. Interphone on laaja tutkimus, jota rahoittamassa on ollut myös matkapuhelinyhtiöitä. Tutkimuksen tiedot saatiin kerättyä jo vuoteen 2004 mennessä, mutta Interphonen lopulliset tulokset julkaistaan vasta lähiaikoina. Tulokset ilmeisesti puhuvat kännykän ja syövän yhteyttä vastaan, sillä raportissa pyritään osoittamaan lukuisia tutkimuksen heikkouksia.
Raportissa kerätään yhteen muita tutkimuksia, joiden mukaan matkapuhelinsäteilyllä on selvä yhteys syöpään. Raportin mukaan kännykkäyhtiöiden omatkin tutkimukset kertovat tästä. Raportissa kerrotaan yhteensä 15 eri tutkimuksesta tai muusta seikasta, jotka varoittavat matkapuhelinten vaaroista.
Erityisesti kiinnitetään huomiota lapsiin ja nuoriin, jotka ovat suurimmassa riskiryhmässä. Tutkijoiden mukaan ongelma on se, että lapsen kallo ei suojaa aivoja säteilyltä yhtä hyvin kuin aikuisen vahvempi kallo. Siksi lasten matkapuhelinten käyttöä pitäisi tutkijoiden mielestä rajoittaa.








