Kesän Assembly käynnistyi vauhdikkaasti
Assemblyyn tuodaan yli 3000 tietokonetta, mutta paikalle voi yhtä hyvin saapua ilman konetta tapaamaan kavereita. Lisäksi kannettavalla tietokoneella pääsee tapahtuman langattomaan verkkoon.
Nuorten tietokoneharrastajien loppukesän kohokohta Assemblyn kesätapahtuma on käynnistynyt Hartwall-Areenalla Helsingissä. Kahdeksattatoista kertaa järjestettävä nelipäiväinen tapahtuma on pysynyt peruskaavaltaan samana, mutta tänä vuonna on panostettu erityisesti seminaaritarjontaan ja yhteistyökumppaneiden tuomaan sisältöön. Järjestäjät uskovat, että myös demoesityksissä nähdään hyvälaatuisia kilpailuja.
Seminaareissa on panostettu erityisesti nykyisiä ja mahdollisia pelinkehittäjiä kiinnostavia aiheisiin peliyrityksen perustamisesta tekniikkaan asti. Lauantaina kello 14 on on jälleen vuorossa kansalaisjärjestö Effin isännöimä seminaari, johon odotetaan keskustelijoita suurimmista puolueista Piraattipuolueeseen asti keskustelemaan tietotekniikan yhteiskunnallisista kysymyksistä.
Microsoft puolestaan esittelee osastollaan Windows 7:ää ja houkuttelee kehittäjiä mukaan Windows Mobile -verkkokauppaansa.
Assemblyn toinen vastaava järjestäjä Pekka Aakko kertoo Tietokoneelle, että Assemblyyn odotetaan yli 5500 osallistujaa, ja tietokoneita tuodaan varmasti yli 3000. Osallistujamäärä saattaa nousta tänä vuonna jopa yli 6000:n, Aakko arvioi.
Monet nuoret lähtevät Assemblyyn lähinnä pelaamaan, mutta demokilpailut, ystävien tapaan, musiikkikonsertit ja ulkotapahtumat ovat myös suosittuja. Assembly kiinnostaa lisäksi it-alan yritysten väkeä, ja moni nuori osallistuja onkin Assemblyn kautta saanut kontaktin tulevaan työnantajaansa.-
Grafiikka-, ohjelmointi- ja pelikilpailujen palkintojen arvo nousee yhteensä 45 000 euroon. Assembly onkin lajissaan maailman suurin tapahtuma, jonne odotetaan osallistujia monista maista.
Assemblyn pääkilpailuun odotetaan tasokkaita esityksiä, sillä voittajaa odottaa suora finaalipaikka maailman suurimpaan mediataiteen kilpailuun Live2011.com Grand Prixiin. Se on osa Turun kulttuuripääkaupunkivuotta 2011. Kansainvälisen kilpailun palkintopotti yltää jo 140.000 euroon.
Jos tapahtumaan ei pääse mukaan, suurta osaa ohjelmasta voi seurata netistä Assembly-tv:n kautta.
Torstaina puolenpåivän aikaan alkanut tapahtuma jatkuu sunnununtai-iltaan asti.








