Kiina uhkaa estää pääsyn Googleen

Monet sivustot tulilinjalla pornon ja väkivallan takia
Kiina uhkaa estää pääsyn Googleen Internetin käyttö Kiinassa on yleistynyt voimakkaasti, kun väkeä on muuttanut maaseuduilta miljoonakaupunkeihin.

Kiina saattaa koventaa otteita isoja nettisivustoja vastaan, koska näiden kautta pääsee maan johdon mielestä liian helposti pornoon, väkivaltaan ja muuhun haitalliseen aineistoon. Verkossa julkaistun raportin ja kiinalaisten valtiollisten uutisten mukaan sääntöjen rikkojia voidaan julkistaa, rangaista tai sulkea, kertoi uutistoimisto Reuters maanantaina.

Kiinan viranomaisten mukaan haitallista aineistoa sisältävillä sivuilla vieraileville ihmisille voidaan määrätä tuntuvia rangaistuksia. Kansalaisia rohkaistaan ilmoittamaan haitallisesta sisällöstä nettisivuston kautta.

Kiinan turvallisuusministeriö ja kuusi muuta valtiollista virastoa julkistivat kampanjan maanantaina. Laitteistoa oli takavarikoitu yhdestä suljetusta sivustosta. Kiina perustelee haitallisten sivustojen sulkemista nuorten suojelemisella. Maan virallisen tv-uutiskanavan mukaan 19 internetoperaattoria ja web-sivustoa eivät olleet vaatimuksista huolimatta poistaneet alatyylistä tai pornoa sisältävää aineistoa.

Vaatimuksia haitallisen aineiston pääsyn estämiseen on kohdistunut kiinalaiseen Baidu-hakukoneeseen ja amerikkalaiseen Googleen. Baidu hallitsee Reutersin mukaan kahta kolmasosaa Kiinan verkkohauista.

Googlen pr-edustaja Kiinassa Cui Jin kommentoi uutistoimistolle, että Google on sitoutunut noudattamaan Kiinan lakeja, ja jos Kiinan lakeja rikkovaa aineistoa löytyy, siitä voi ilmoittaa, ja asiaan puututaan. Google on puolustautunut sillä, ettei hakukone luo sisältöjä, joita ihmiset hakevat netistä.

Haitallista tai rikollista sisältöä ovat tarjonneet Kiinan kommunistisen puolueen internetpoliisin mukaan myös Sina- ja Sohu-verkkopalvelut sekä monet keskustelyhteisöt, joissa on ollut ongelmallisia blogeja, kuvia ja videoita.

Kiinassa on vuosia suodatettua pääsyä monille länsimaisille sivustoille kiistanalaisen tai poliittisen sisällön vuoksi. Pitkään pääsy oli estetty esimerkiksi amerikkalaisen New York Timesin verkkopalveluun, joskin sinne on päässyt joulukuun puolivälin jälkeen.

Kiina myös lievensi internet- ja mediarajoituksia Pekingin olympialaisten aikaan tuntuvasti elokuussa 2008. Silloin pääsy sallittiin muun muassa BBC:n ja ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin palveluihin.

Tekniset web-estot eivät koskaan ole aukottomia, ja etenkin nuoret kiinalaiset ovat osanneet kiertää niitä. Estolistojen tarkoitus onkin pitää tavallinen kansa erossa epätoivotuista sivustoista.

1,3 miljardin asukkaan Kiinassa on noin 250 miljoonaa internetkäyttäjää.

Tagit: Baidu, Google, Kiina
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös