Kiinaa syytetään koodivarkaudesta pc-sensuuriohjelmassa
Kuva: Michiganin yliopisto
Kohu Kiinan pakolliseksi määräämään pc-koneiden sensuuriohjelman ympärillä ei ota laantuakseen. Kiinan viranomaiset ovat myöntäneet, että ohjelmassa on pahoja turva-aukkoja, ja ne yritetään korjata. Nyt yhdysvaltalainen yritys väittää, että kiinalaiset ovat varastaneet heidän ohjelmakoodiaan. Lisäksi ohjelma saattaa rikkoa avoimen lähdekoodin lisenssejä.
Tietoturva-asiantuntijat löysivät Kiinan Vihreä pato -sensuuriohjelmasta heti vakavia turva-aukkoja. Kiinan viranomaiset ovat myöntäneet ongelmat. He kuitenkin kertovat, että ongelmiin on tilattu korjaus, ja se pitäisi saada valmiiksi ennen ohjelman käyttöönottoa heinäkuun alussa.
Syytös koodivarkaudesta
Kiinaa syytetään nyt myös tekijänoikeuksien ja lisenssien rikkomisesta. Yhdysvaltalainen Solid Oak -yhtiö väittää, että kiinalaiseen pc-sensuuriohjelmaan on otettu luvatta osia Solid Oakin Cybersitter-suodatusohjelmasta.
Solid Oak kertoo, että yhtiö aikoo nostaa asiasta oikeusjutun. Sillä yritetään estää pc-valmistajia laittamasta ohjelmistoa koneisiinsa.
Avoimen lähdekoodin rikkomusta epäillään
Sourceforge-palveluun on myös ilmoitettu väitetystä avoimen lähdekoodin lisenssirikkomuksesta. Kiinan ohjelman väitetään sisältävän lähdekoodia Opencv-nimisestä ohjelmasta.
Lähdekoodin kopioinnissa ei sinänsä olisi mitään väärää. Koodi on avoimen bsd-lisenssin alainen. Ohjelmassa pitäisi kuitenkin selvästi käydä ilmi, mistä koodia on otettu ja myös lisenssitietojen pitäisi olla esillä.








