Kirjastoväki vierastaa nettisensuuria

Etiikkasäännöissä puolustetaan tiedonkulun vapautta
Kirjastoväki vierastaa nettisensuuria

Monissa Suomen kirjastoissa sensuroidaan nettisisältöjä erilaisin suodatusmenetelmin. Selvitysten mukaan suodattimet toimivat huonosti, eikä tiedon kulun estäminen oikein istu kirjastojen rooliin tietovarastoina. Kirjastoalan etiikkaa pohtinut työryhmä toteaakin raportissaan suodatuksen huonoksi ratkaisuksi.

"Suodatus ei ole ratkaisu, koska se ei ole teknisesti luotettavaa. Asiallisesti hoidettu suodatus teettää runsaasti työtä verrattuna tuloksiin. Jos suodatusta kuitenkin on esimerkiksi kunnan päätöksellä pakko soveltaa, pyritään ensisijaisesti neuvottelemaan sen purkamisesta kirjaston osalta. Jos tämä ei onnistu, sen tulee olla perusteltua, läpinäkyvää, asiakkaiden tiedossa ja kirjastolaisten hallinnassa", työryhmän raportissa todetaan.

Työryhmä toteaa, ettei kirjasto ei ole vastuussa siellä käytettävästä verkkoaineistosta, ellei sitä ole selkeästi merkitty kirjaston valitsemaksi tai suosittamaksi: "Verkkoaineiston käytöstä vastaavat käyttäjät itse, alaikäisten osalta lasten vanhemmat ja muut huoltajat."

Sensuuri ei edes toimi

Kirjastoseura teetti viime vuonna selvityksen suodatuksen käytöstä maamme kirjastoissa. Ongelmia havaittiin paljon. Usein kirjastoilla itsellään ei ole mitään sananvaltaa eikä edes tietoa siitä, mitä suodatetetaan. Suodattimet on säädetty sensuroimaan välillä aivan ihmeellisiä asioita ja lisäksi ne toimivat miten sattuu: sensuroitavaksi tarkoitettuja sivuja päästetään läpi ja aivan viattomien katselu estetään.

Etiikkatyöryhmän pohdinnan tuloksia esitellään Turussa perjantaina parhaillaan koolla olevilla kirjastopäivillä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös