Kirjoittavien blu-ray-asemien nopeudet kasvussa
Polttavien blu-ray-asemien nopeuskilpa kiihtyy. Pioneer on esitellyt ensimmäisiä kahdeksankertaisella nopeudella levyjä täyttäviä asemia.
Tuorein Pioneerin BDR-2203 -asema täyttää kertakirjoitettavia bd-r-levyjä rivakasti, sillä 25 gigatavun lätty valmistuu maksiminopeudella noin 15 minuutissa. Suuremmat 50 gigatavun levyt täyttyvät samalla nopeudella noin puolessa tunnissa.
Useita kirjoituskertoja tukevien bd-re-levyjen kirjoitus asemalla sujuu vanhalla, kaksinkertaisella nopeudella. Dvd-r-levyjen poltto onnistuu 16-kertaisella, ja cd-r-levyjen 32-kertaisella nopeudella.
Kirjoittavien blu-ray-asemien nopeudet ovat huomattavasti aiempia kirjoittavia dvd-asemia suurempia. Kapasiteetiltaan moninkertainen median koko on kuitenkin pitänyt polttoajat suhteellisen korkeina.
Nopean kehityksen ansiosta aikojen uskotaan kuitenkin putoavan nopeasti. Esimerkiksi Liteon ja Pioneer ovat ilmoittaneet kehittelevänsä kuumeisesti 16-kertaisella nopeudella tallentavia blu-ray-asemia.








