Kokoukset voivat siirtyä 3d-virtuaalimaailmaan
IBM hyödyntää pilotissaan Second Life -sovellusta, mutta kehittää liiketoimintaa varten open grid -pohjaista avoimen lähdekoodin 3d-ympäristöä.
Orlando – Pikaviestit ja uudet tavoitettavuuspalvelut ovat viimein leviämässä ensimmäisten yritysten it-osastojen palvelutarjontaan, mutta it-yhtiö IBM tutkii ja kokeilee ryhmätyön mahdollisuuksia jo paljon pidemmälle. Lotusphere-tapahtumassa esiteltiin 3d-virtuaaliympäristöön perustuvaa Sametime-pikaviestimen laajennusta, jota yhtiö on käyttänyt sekä pilottiprojekteissa asiakkaidensa kanssa että sisäisesti.
Kolmiulotteinen kokous käynnistetään esimerkiksi Sametime-pikaviestimestä, kuten IBM:n demossa. Esille avautuu Second Lifeä muistuttava tila, johon jäsenet osallistuvat kukin omilla hahmoillaan. Tila voi olla esimerkiksi yrityksen kokoustila, isompi tila luovempaan kanssakäymiseen, johtoryhmän kokoustila tai vaikka koululuokka.
3d-hahmot eroavat tekstichatista siinä, että mukaan tulevat eleet ja jopa ilmeet. Osallistujat voivat osoittaa kiinnostustaan tarkkaavaisuudellaan tai kyllästymistään, kun katseet harhailevat muualle kuin puhujaan ja tapahtumiin. Ja silti välistä voivat jäädä pois lentomatkat ja muut matkustamiset.
Tilan toimintoja voivat olla puhe- ja videoesitykset, virtuaaliset fläppitaulut, ajatuskartat ja ideariihet. Kaikki tiedot voidaan kerätä lokiin, ja keskustelua voidaan käydä puhe- ja tekstichattina. Parhaista ideoista voidaan äänestää, ja tapahtumasta pois jääneet voivat jälkikäteen tarkistaa, miten tavoitteissa on edistytty ja mitkä ovat seuraavat työvaiheet.
Sametime 3D -hankkeen markkinointivastaava Karen H. Keeter IBM:n tutkimuskeskuksesta kertoi Tietokoneelle, että pilottiprojektiin haetaan asiakkaita ja kumppaneita mukaan. Julkisesti 3d-ympäristöä hyödyntäviin kokouksiin voi päästä tutustumaan vielä tänä vuonna. Seuraavassa vaiheessa tutkitaan, miten videokuva voitaisiin tuoda mukaan 3d-tiloihin.
Sen verran varhaisessa vaiheessa tutkimushanke vielä on, että Lotuspheressä tutkimusyksikön esittelemistä hankkeista ei saanut ottaa kuvia. IBM on julkaissut 3d-pikaviestinnästä erikseen pr-kuvia.
Tavoitteena avoimen standardin ratkaisu
IBM:lle kyse ei tietenkään ole leikistä ja tekniikalla ilottelusta, vaan uudenlaisesta ryhmätyöstä toivotaan syntyvän bisnestä. Se voi auttaa niin asiakassuhteiden hoidossa, työyhteisöjen kehittämisessä kuin muussakin yhteydenpidossa. Olemalla mukana varhaisen kehityksessä se yrittää ajaa avoimen lähdekoodin ratkaisua.
IBM:n suurin huoli on Microsoftin Windows Live Messengerin ja Office Communicatorin yleistyminen yrityskäytössä, koska se pelkää niiden sulkevan asiakkaat suljettuihin järjestelmiin.
IBM:n Lotuspheressä esittelemä sovellus pyöri teknisesti Second Life -moottorin päällä, mutta itse virtuaalimaailma ei ole sama suljettu ympäristö. IBM:ssä uskotaan, että menestyvä bisnes voi syntyä vain avoimiin standardeihin perustuvan ratkaisun päälle. IBM on mukana kehittämässä muun muassa open grid -protokollaa, jota hyödynnetään Opensim-palvelimella. Yhteistyö Second Lifeä kehittävän Linden Labin kanssa julkistettiin kesällä.
3d-tiloja ja avatar-hahmoja voidaan tuoda myös muualle bisnekseen. IBM esitteli sovellusta, jossa kamerakännykällä kuvaamalla voidaan saada tuotteiden viivakoodeista lisätietoa, kuten toisten asiakkaiden ja käyttäjien arvioita puheena tai tekstinä, myyjä paikalle avustamaan tai yhteys asiakastukeen.








