Kommentti: Kalkkikset eivät ymmärrä netissä kaiken jakavia nuoria
Nuoriso jakaa kaiken elämänsä Facebookissa, Irc-galleriassa ja mikroblogeissa, eikä saa tulevaisuudessa töitä, kun kaikki mokat ovat julkisesti nähtävissä. Näinhän sitä kärjistetysti pelotellaan. Tunnettu konsultti, tutkija ja visionääri Risto Linturi on arvioinut päinvastoin blogimerkinnässään.
Linturi uskoo, että nykyisin kaiken jakaminen netissä onkin rehellisempää ja paremmin aikaamme sopivaa kuin yrittää ylläpitää erilaisia rooleja kotona, ystävien kanssa ja työpaikalla.
Näin hän kirjoittaa viisikymppisten sukupolven kaksinaamaisuudesta:
"Oma kokemukseni on, että kykenen luottamaan paljon paremmin Facebookissa kerrottuun asiaan, joka näkyy työtovereille, sukulaisille ja harrastekavereille kuin sähköpostiin, joka on lähetetty vain minulle. Nuorison toimintamallissa jokainen näyttäytyy sellaisena kuin on tai ainakin samana kaikille. Me viisikymppiset pidämme kiinni halustamme esiintyä yhdessä roolissa työkavereille, toisessa harrastekavereille ja kolmannessa roolissa sukulaisille ja perheelle."








