Kommentti: Macin Time Machine pelasti katastrofilta
Varmuuskopioinnin tärkeydestä on puhuttu pitkään, eikä turhaan. Lähiaikoina tuttavapiirissä on hajonnut pari kiintolevyä ja itseltäni yksi ulkoinen levy. Kiintolevy saattaa tosiaankin hajota koska tahansa ja seuraukset voivat olla katastrofaalisia, tai sitten ei.
Oma pari vuotta vanha ulkoinen levy sanoi sopimuksen irti sopivasti ennakkovaroituksella ja suurin osa datasta saatiin kopioitua talteen uudelle levylle. Mutta kahdella tutulla levyrikko iski aivan yllättäen. Toisella oli Leopard ja toisella ei… Normaalisti käyttöjärjestelmän versiolla ei ole tässä suhteessa merkitystä, paitsi jos kyseessä on Leopard.
Leopardin paras ominaisuus on varmastikin Time Machine. Time Machine osoitti jälleen arvonsa tuttavan levyrikon kohdalla. Levy hajosi, uusi kiintolevy vain tilalle ja kaikki data aikakoneella mukaan. Siinä kaikki, levyrikko ei aiheuttanut kuin vain hyvin pienen vaivan. Ja oikeastaan siitä oli hyötyäkin, sillä sen varjolla koneen kiintolevy vaihtui isompaan ja sopivasti hiljaisempaan malliin ...








