Kommentti: Mitä kouluissa pitäisi opettaa mediasta?
Ville Oksanen on TKK:lla opettajana ja tutkijana toimiva juristi. Blogissaan Lex Oksanen hän käsittelee esimerkiksi teknologian oikeudellisia kysymyksiä ja tietoyhteiskunnan asioita.
Päädyin LVM:n vetämään työryhmään, jonka tavoitteena on määritellä, mitä kouluissa pitäisi opettaa lapsille ja nuorille mediakasvatuksesta. Ryhmän ensimmäinen varsinainen kokous on nyt takana ja täytyy tunnustaa, että asia on selkeästi monimutkaisempi kuin olisin osannut ennakoida.
Joka tapauksessa itse ydinkysymys on mielenkiintoinen: Miten jatkossa kouluissa kyettäisiin opettamaan oppilaille tarvittavat medianhallintakyvyt.
* * *
Jo ensimmäisen kokouksen perusteella vastausta lähdetään hakemaan hyvin eri näkökulmista riippuen henkilön taustoista.
Ei esimerkiksi liene yllätys, että elokuvatarkastamon edustajan näkökulmasta haitallisten materiaalien tunnistaminen ja ikärajojen osaaminen on keskeistä mediaosaamista tai että tietosuojavaltuutetun toimiston edustaja taas haluaa nostaa yksityisyyden suojaamiseen liittyviä aiheita.
Paikalla ollut "oikea" luokanopettaja taas huolehti siitä, että nykykoulun realiteetit eivät päässeet unohtumaan ...








