Kommentti: Nokia N97 ihastutti, mutta ökyhinta hirvittää
Nokiassa ja operaattoreilla on suuret toiveet uuteen Nseries-malliston huippumalliin N97:ään. Nokia esitteli mobiiliksi tietokoneeksi kutsumaansa laitetta melko valmiina suomalaisille toimittajille pääkonttorissaan Espoossa. Nokia N97 on houkutteleva älypuhelin, kuten kirjoitin jo ensituntumassamme alkuvuodesta, mutta korkea 729 euron suositushinta herättää epäilyksiä.
Kuten tiistain uutisestakin varmaankin selvisi, Nokia N97 on parhaimmillaan sellaisille käyttäjille, joiden on tärkeää päästä nettiin jatkuvasti. Ei riitä, että Facebook, Qaiku, sähköposti ja muut palvelut ovat käytettävissä kotona sekä koulussa tai töissä, vaan niihin halutaan päästä myös linja-autossa ja matkalla.
Pahaksi onneksi nämä ihmiset, internetiin lapsesta asti tottuneet nettinatiivit – kuten ainakin kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr) on heitä osuvasti luonnehtinut – ovat pääasiassa aika nuoria vielä, ja siksi yleensä pienituloisia tai vanhempiensa rahallisista avustuksista riippuvaisia.
Helposti käy niin, että hienoimmat ja monipuolisimmat media- ja bisnespuhelimet ovat sellaisten ihmisten käytössä, jotka eivät jaksa tai osaa näiden ominaisuuksia hyödyntää.
Nokia N97 on siis nuorison unelma, mutta nuorille se on aivan liian kallis. Qwerty-näppäimistöllä varustettu "Facebook-kännykkä" sopisi jonnekin 150–300 euron hintahaarukkaan ...








