Kommentti: Operaattorit eivät alistu bittiputkiksi – lypsylehmä heruttaa yhä
Isot amerikkalaiset ja eurooppalaiset kännykkäoperaattorit näkevät punaista, kun Skypeä ja muita internetpuheluohjelmia tuodaan kännyköihin. Tänä keväänä on noussut kohua Nokia N97:ssä ennakkotietojen mukaan esiasennettuna tulevasta Skypestä, jolla voi soittaa internetpuheluita. Harva kuitenkaan korvaisi Skypellä useimmat puhelunsa, joten mikä operaattoreita niin pelottaa?
Tällä viikolla saksalainen Die Welt -sanomalehti kertoi, että Nokia N97:n Skype huoletti suurimpia operaattoreita T-Mobilea ja Vodafonea. Aiemmin samaa asiaa ihmeteltiin Britanniassa. Jo pari vuotta sitten brittioperaattori poistatti Nokia N95:stä ip-puhelutoiminnot ehtona lanseeraukselle. Jo lokakuussa 2006 ranskalaisen Orange-operaattorin johtaja valitteli Skypen tuhoavan operaattoreiden liiketoimintaa Motorolan mediatapahtuman yhteydessä. Yhdysvalloissa taas Nokia E62:sta piti jättää pois wlan-verkkojen tuki eurooppalaiseen sisarmalliin (E61) verrattuna.
Kännykkäoperaattorit eivät ole vielä hyväksyneet sitä, että niistä on tulossa kiinteän laajakaistan tapaan bittiputkia. Ajan mittaan – ehkä viiden vuoden päästä, kenties myöhemmin – kaikki liikenne kulkee mobiiliverkoissa yhtenä ja samana datana ...








