Kuluttajavirasto varoittaa huijareista
Internetissä liikkuu entistä enemmän huijareita, minkä vuoksi omien tietojensa antamisen kanssa on syytä olla tarkkana. Kuluttajavirasto on yhdessä tietosuojavaltuutetun kanssa laatinut varoituksen, jossa tuodaan tiettäväksi yleisiä huijareiden käyttämiä usein harmittomilta näyttäviä menetelmiä.
Esimerkiksi nettipelin yhteydessä saatetaan kysyä matkapuhelinnumeroa. Pahimmassa tapauksessa tämä saattaa tuottaa puhelimeen erilaisia maksullisia palveluviestejä, kuten soittoääniä ja taustakuvia. Viestien tulon ja laskutuksen katkaiseminen saattaa olla kiven alla, sillä yhteydenotto niitä suoltavaan yritykseen voi olla hankalaa ellei mahdotontakin.
Luottokorttinumeroiden kalastelu on vanha temppu. Sitä saatetaan kysyä esimerkiksi jonkun tekaistun kilpailun palkinnon toimittamiseksi. Myös väärennetyt vaikkapa Paypalin nimissä lähetetyt viestit voivat johtaa tunnusten joutumiseen urkkijoiden käsiin.
Varsin tuore huijausmetodi on lähettää väärennettyjä avunpyyntöjä vastaanottajan tuttavaksi tekeytyen Facebookissa.
Pidä kiinni kuin lompakostasi
Kuluttajavirasto ja tietosuojavaltuutettu varoittavat, että kaapatuilla tiedoilla voi muun muassa käyttää toisen tiliä ja tehdä hänen nimissään sopimuksia. Uhri voi rahan lisäksi menettää myös luottotietonsa.
Paras tapa suojata itsensä on suhtautua varauksella kaikkiin tunnistetietojen pyyntöihin. Tietoja on säilytettävä samalla huolellisuudella kuin käteistä rahaa, pankkikorttia ja luottokorttia. Niitä ei koskaan pidä paljastaa tuntemattomille tahoille, ellei voi olla varma niiden turvallisesta käsittelystä.








