Kuuba haluaa eroon Windowsista – oma Linux-versio

Nova-Linux on kuubalaista tekoa
Kuuba haluaa eroon Windowsista – oma Linux-versio

Kuuba on tehnyt oman Linux-version, ja valtion tavoite on päästä eroon Windowsista. Tässä tuskin onnistutaan kokonaan, mutta Linux on kuitenkin hämmästyttävän yleinen Kuubassa. Windowsin hylkimiseen on kaksi suurempaa syytä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Kuuban oman Linux-version taustalla on pelko siitä, että esimerkiksi Yhdysvaltojen tiedusteluviranomaisille voisi olla pääsy Windowsin lähdekoodiin. Kyseessä on ilmeisesti laajempikin epäluulo ja kielteinen näkemys yhdysvaltalaisiin tuotteisiin.

Asiaan on myös käytännönläheisempi selitys. Kuuban kauppasaarron vuoksi Windows-ohjelmistojen tuonti Kuubaan on ollut hankalaa.

Linux jopa 20 prosentissa koneista

Tilanteen muuttamiseksi Kuuban hallituksen johdolla on tehty oma Linux-versio, Nova. Tarkoitus on, että Kuuban julkiset laitokset siirtyisivät käyttämään sitä.

Kuuban yliopiston professori arvio Reutersille, että 20 prosenttia Kuuban tietokoneista toimisi Linux-alustalla. Hän arvioi, että viiden vuoden päästä Linuxin osuus saattaisi nousta 50 prosenttiin.

Muualla maailmassa Linuxin markkinaosuus pc-koneissa on erittäin pieni. Esimerkiksi Net Applications -tutkimusyhtiön mukaan Linuxin markkinaosuus on maailmanlaajuisesti alle prosentti.

Tagit: Kuuba, Linux
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös