Laajakaistaliittymiä yli kaksi miljoonaa

Mobiililaajakaistat tuovat kasvun, kiinteissä nousu hiipunut
Laajakaistaliittymiä yli kaksi miljoonaa

Suomessa oli vuoden 2008 lopussa liki 2,1 miljoonaa laajakaistaliittymää. Liittymien määrä kasvoi lähes 10 prosentilla kesään 2008 verrattuna, jolloin laajakaistaliittymiä oli reilut 1,9 miljoonaa. Voimakkain kasvu tulee jo mobiililaajakaistasta eli kiinteähintaisista 3g-liittymistä ja esimerkiksi usb-mokkuloista.

Vuoden 2007 loppuun verrattuna laajakaistaliittymiä on nyt melkein viidennes enemmän. Silloin kuluttajien ja yritysten laajakaistaliittymiä oli 1 760 000. Kiinteiden verkkojen laajakaistakasvu on kuitenkin jo tasaantunut.

Edellisvuonna kasvua kertyi enemmän, 23 prosenttia ja uutta 200 000 liittymää. Jo vuonna 2007 suurin osa kasvusta tuli mobiililiittymistä ja alle puolet kiinteän verkon liittymistä.

Operaattorit hakevat kasvua mobiililiittymien lisäksi valokuituun ja kaapelimodeemiverkkoihin perustuvista nopeimmista, parhaimmillaan noin 100 megabitin nimellisnopeuden liittymistä.

Viestintävirasto julkaisee tarkemmat tiedot laajakaistamarkkinasta maaliskuun lopussa vuosiraportissaan.

Tagit: Laajakaista
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös