Lähde: Windows XP:lle vielä yksi jatkoaika
Appleinsider-uutispalvelun lähde kertoo, että Microsoft on myöntänyt HP:lle vielä vuoden jatkoajan Windows XP:lle. Näin Windows XP:n myyntiajaksi tulisi lähemmäs yhdeksän vuotta, mikä on Windows-myynnissä hämmästyttävän pitkä aika. Microsoft ei tosin ole asiasta erityisen innostunut.
Appleinsiderin mukaan HP:n sisällä oleva lähde kertoo, että Microsoft on myöntynyt vielä yhteen jatkoaikaan. HP voi jatkaa Windows XP:n myymistä yrityskannettavissa ja työasemissa vuoden 2010 huhtikuun loppuun saakka.
Microsoft kommentoi Appleisiderille asiaa lähinnä sillä, että Windows XP:n pääasiallinen tukijakso loppuu reilun viikon päästä. Asiakkaiden on hyvä muistaa, että Windows XP:hen tehdään enää tietoturvapäivityksiä. Microsoft tietenkin toivoisi, että asiakkaat käyttäisivät uudempia Windows-versioita.
Downgrade-oikeus jatkuu vuoden
Myynti tapahtuu entiseen tapaan niin sanotun Downgrade-oikeuden piirissä. Kone myydään Vista Business -lisenssillä, mutta HP on jo tehtaalla asentanut siihen Windows XP Pro -version. Tämä onnistuu siis vain yrityskoneissa, joissa käytetään Windowsin yritysversiota.
Jos Microsoft tosiaan on myöntänyt HP:lle Windows XP -jatkoaikaa, todennäköisesti myös toiset valmistajat voisivat saada sitä. Windows XP:n elinkaaren jatkuminen voi helpottaa Windows Vista yli hyppäämistä, ja siirtymistä suoraan Windows 7:ään.








