Laihdutettu Facebook avattiin

Toimii toistaiseksi Intiassa ja USA:ssa
Laihdutettu Facebook avattiin

Facebook on saanut avattua kevytpalvelunsa. Sillä halutaan tavoitella etenkin suuria mahdollisten käyttäjien ryhmiä, joilla ei ole käytettävissään nopeita nettiyhteyksiä. Aluksi Facebook Lite -palveluun pääsee käsiksi vain Intiassa ja USA:ssa.

Lite on varsinaisen Facebookin riisuttu versio, joten sen pitäisi toimia hyvin kurjillakin yhteyksillä. Siitä on esimerkiksi jätetty pois joitakin normaaliversion ominaisuuksia, kuten mahdollisuus erilaisten sovellusten käyttämiseen. Käyttäjät voivat kirjoittaa teksitä, ladata kuvia ja videoita sekä selata muiden profiileja.

Facebook Lite on kerännyt tuoreeltaan positiivisia kommentteja kokeilijoiltaan esimerkiksi News.com- ja Switched.com-sivustoilla. Liten sanotaan olevan nopeampi ja helppokäyttöisempi kuin isoveljensä. Se vaikuttaa varsinaista Facebookia sopivammalta palvelulta niille, jotka vasta ovat kastamassa varpaitaan yhteisöpalveluihin tai ovat jo ehtineet kyllästyä niihin pesiytyneeseen ylimääräiseen krääsään ja hälinään.

Liten uskotaan houkuttelevan käyttäjikseen monia Facebook-veteraaneja. Siirtymän ei tarvitse olla lopullinen, paluu kokolihaversioon käy aina päinsä.

Vielä ei ole tiedossa, koska Liteä pääsee käyttämään muuallakin kuin USA:ssa ja Intiassa. Todennäköisesti laajempaa avausta ei tarvitse odottaa pitkään.

Tagit: Facebook
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös