Lauma vuohia – Googlen uusi vihreä tekniikka

Ruohonleikkurin korvaaja toimitiloissa
Lauma vuohia – Googlen uusi vihreä tekniikka Kuva: Google.

Google panostaa melkoisesti ympäristöystävälliseen vihreään tekniikkaan. Nyt yhtiö kuitenkin kertoo aivan uudenlaisesta vihreästä "tekniikasta". Googlen toimitilojen ruohonleikkaukseen on nimittäin hankittu lauma vuohia. Palvelun toimintatapa on mainio.

Google kirjoittaa blogissaan, että yhtiön pääkonttorissa Mountain View'ssä Kaliforniassa on myös niittyalueita, joiden ruohot täytyy leikata maastopalojen riskin vuoksi.

Perinteisesti työ on hoidettu ruohonleikkureilla. Nyt yhtiö päätti kuitenkin hankkia palvelun California Grazing -yhtiöltä, jonka ruohonleikkurit ovat vuohia.

Googlen niityille tuodaan viikon ajaksi noin 200 vuohen lauma. Laumaa ohjaa paimenen lisäksi myös paimenkoira. Viikon aikana vuohet mutustelevat rikkaruohot ja ylimääräiset heinät pois, ja samalla lannoittavat niittyjä luonnonmukaisesti.

Googlen mukaan palvelun hinta on suurin piirtein sama kuin perinteisen ruohonleikkuupalvelun hinta. Lauma vuohia on kuitenkin paljon mukavampi vieras niityillä kuin äänekkäät, savuttavat ja ympäristöä saastuttavat ruohonleikkurit.

Tagit: Google, Vihreä
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös