Levy-yhtiöt: Pirate Bay levymyynnin pahin vihollinen

Oikeudenkäynti Ruotsissa:
Levy-yhtiöt: Pirate Bay levymyynnin pahin vihollinen Osa pilakuvaa Pirate Bay -palvelun etusivulta.

Oikeudenkäynti Pirate Bay -nettipalvelua vastaan jatkuu Ruotsissa, ja nyt levy-yhtiöitä edustavan Ifpi-järjestön johtaja on todistanut oikeudessa. Hän sanoi, että Pirate Bay on alallaan maailman suurin palvelu, ja käytännössä levy-myynnin pahimpia vihollisia. Pirate Bayn aiheuttamat vahingot ovat levy-yhtiöiden mielestä järkyttävän suuria.

Levy-yhtiöiden näkemyksiä esitti Ifpin toimitusjohtaja John Kennedy. Hän valotti sitä, miten valtavasti levymyynti on viime vuosina pudonnut.

Dollarin nykykurssilla laskettuna levymyynti on laskenut vuoden 2001 yli 21 miljardista eurosta viime vuoden noin 14 miljardiin euroon. Seitsemässä vuodessa levymyynnistä on siis sulanut pois kolmannes.

Pirate Bay aiheuttaa eniten vahinkoa

Ifpi myöntää, että syitä on muitakin, mutta ylivoimaisesti tärkeimpänä tekijänä pidetään laitonta kopiointia. Se taas tapahtuu pääosin vertaisverkoissa ja Pirate Bay on alallaan maailman suurin tätä helpottava palvelu. Pirate Bayllä on yli 20 miljoonaa käyttäjää.

Kennedyn todistus keskittyi paljolti siihen miten suurta vahinkoa Pirate Bay olisi aiheuttanut. Kennedy todisti myös useiden tutkimusten avulla sitä, että laiton verkkokopiointi tosiaan vähentäisi levymyyntiä, vaikka kopioinnin kannattajat väittävätkin päinvastaista.

Puolustuksen pääsanoma on se, että Pirate Bayn toiminta ei ole laitonta. Syyttäjän suurin haaste onkin sen todistaminen, että Pirate Bay rikkoisi selvästi jotain lakia.

Tagit: Pirate
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös