Levymyynti romahti uusiin pohjalukemiin
Musiikkilevyjen myynti Yhdysvalloissa romahti viime vuonna uusiin pohjalukemiin. Jokavuotiset suuret laskut merkitsevät sitä, että levymyynti on enää noin puolet vuoden 2000 myynnistä. Digitaalisen musiikin myynti nousee, mutta se ei riitä läheskään korvaamaan menetyksiä.
Tutkimusyhtiö Nielsenin Soundscan-lukujen mukaan Yhdysvaltojen levymyynti laski viime vuonna 14 prosenttia, kertoo uutistoimisto Reuters. Levyjä myytiin 428 miljoonaa kappaletta.
Edellisenä vuonna lasku oli 15 prosenttia. Jatkuvat laskut ovat leikanneet levymyynnin melkein kahtia, jos lukuja verrataan huippuvuoteen 2000. Silloin levyjä myytiin Yhdysvalloissa 785 miljoonaa kappaletta. Laskua on kahdeksassa vuodessa tullut noin 45 prosenttia, eikä laskun loppua ole näkyvissä.
Digitaalinen musiikki kasvaa, mutta ei korvaa menetyksiä
Digitaalisen musiikin myynti kasvoi viime vuonna 27 prosenttia, kertoo Reuters. Edellisenä vuonna kasvua oli 45 prosenttia.
Vaikka kasvu on ollut viime vuosina kovaa, ei digitaalinen musiikkimyynti ole korvannut levymyynnin laskua. Digitaalista musiikkia myytiin viime vuonna 1,07 miljardin kappaleen edestä, mikä merkitsisi karkeasti arvioituna reilun sadan miljoonan levyn myyntiä.
Levy-yhtiöt syyttävät levymyynnin laskusta pääasiassa nettipiratismia. Muitakin syitä on. Esimerkiksi pelien ja muun viihteen myynnin kasvu on syönyt musiikin myyntiä. Myös talouskriisi on vaikuttanut levymyyntiin.








