Lex Nokiaa vastaan mielenosoitus tänään

Iltapäivällä Helsingissä eduskunnan edessä
Lex Nokiaa vastaan mielenosoitus tänään "Nettiväki" aktivoituu. Eduskunnan edessä on aiemmin osoitettu mieltä myös edellisen kulttuuriministeri Tanja Karpelan (kesk) tekijänoikeuslain uudistusta ja viestintäministeri Suvi Lindénin (kok) web-sensuuria vastaan.

Oikeusoppineiden ja kansalaisjärjestöjen voimakkaasti arvostelemaa tietosuojain uudistusta vastaan osoitetaan mieltä torstaina 5. helmikuuta Helsingissä. Haukkumanimillä Lex Nokia ja urkintalaki tunnettu lainmuutos toisi muun muassa yrityksille laajemmat oikeudet käsitellä työntekijöiden teletunnistetietoja ip-verkoissaan. Mielenosoittajien Pysäyttäkää Lex Nokia -kampanja vaatii lakiesityksen hylkäämistä.

Mielenosoittajat vastustavat muun muassa sitä, että lakiesitys koskee muitakin organisaatioita kuin liikesalaisuuksiaan suojelevia suuryrityksiä. Tällaisia yhteisötilaajia ovat esimerkiksi kirjastot, koulut ja muut valtion laitokset, jotka saavat lakiesityksen mukaan tietyin edellytyksin oikeuden valvoa luvatonta käyttöä ip-verkoissaan.

Hallituksen lakiesitys HE 48/2008 on tulossa eduskunnassa äänestettäväksi noin parin viikon päästä. Sillä on ollut hallituspuolueiden kansanedustajien tuki, mutta esitystä ovat vastustaneet voimakkaasti yksittäiset kansanedustajat, kuten vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi: Vaikka Kasvi on hallituspuolueen jäsen, hän vihjaa< blogissaan oppositiopuolue Sdp:n puheenjohtajaa Jutta Urpilaista hyökkäämään lakiesitystä vastaan.

Mielenosoitus alkaa kokoontumisella kello 14:15 Helsingin Asema-aukiolla, josta mielenosoittajat siirtyvät eduskuntatalon eteen. Ohjelman mukaan tapahtumassa puhuvat useat kansanedustajat.

Lisäksi lakiesityksestä keskustellaan torstaina klo 21:05 alkavassa Yle TV1:n A-talk-ohjelmassa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös