Lex Nokiasta äänestetään eduskunnassa

Ensimmäisessä käsittelyssä voi tulla vielä muutoksia
Lex Nokiasta äänestetään eduskunnassa Eduskunnassa käytettiin tiistaina yli 60 varattua puheenvooa tietosuojalain uudistuksesta. Keskustelua herättivät kansalaisten oikeusturva, lain valmisteluun liittyvät painostusepäilut, toimittajien lähdesuoja ja nykylainsäädännön puuttellisuus.

Eduskunta äänestää keskiviikkona 25. helmikuuta Lex Nokiaksi ja urkintalaiksi kutsutusta sähköisen viestinnän tietosuojalaista. Ensimmäisessä käsittelyssä voidaan äänestää liikenne- ja viestintävaliokunnan siunaaman mietintöehdotuksen hyväksymisestä, muutosehdotuksista tai lain hylkäämisestä. Ratkaisevassa toisessa käsittelyssä äänestetään enää lain hyväksynnästä tai hylkäämisestä, ja se tapahtuu näillä näkymin ensi tiistaina.

Eduskunta äänestää tietosuojalaista täysistunnossa keskiviikkona klo 15 alkaen.

Tiistaina Lex Nokiaa käsiteltiin kahdesta iltapäivällä alkaen yhteensä kuusi tuntia pitkälle iltaan. Puheenvuoroja käyttivät kymmenet kansanedustajat, ja heidän kommentteihinsa vastasivat muun muassa viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Sasi (kok).

Hallituspuolueiden kansanedustajat pääsääntöisesti tukevat ehdotusta, mutta esimerkiksi Tuulikki Ukkola (kok) epäili lain voivan heikentää toimittajien nimettömien lähteiden lähdesuojaa.

Lain hylkäämistä vaativat tiistain puheenvuoroissa Perussuomalaisten, Sdp:n ja Vasemmistoliiton kansanedustajat. Hallituspuolue Vihreissä on sekä lain kannattajia että vastustajia. Äänekkäimmin lakia vastustaa vihreiden varapuheenjohtaja Jyrki Kasvi.

Koko tiistaina käyty keskustelu on luettavissa webissä.

Hallituspuolueiden tuen vuoksi lain odotetaan myös menevän läpi, ja siihen kirjataan, että hallitus sitoutuu seuraamaan, miten yhteisötilaajien teletunnisteiden käyttöä tapahtuu ja valvotaan.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös