Lindén: Kansa verkkolaskuihin porkkanalla
Hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi (kesk) ja viestintäministeri Suvi Lindén (kok) esittelivät valtion sähköisen asioinnin tavoitteita tiedotustilaisuudessa perjantaina.
Hallitus haluaa edistää kansalaisten sähköistä asiointia julkishallinnon ja yritysten kanssa aiempaa vauhdikkaammin. Valtio yrittää vauhdittaa mobiilitunnistautumista ja verkkolaskutukseen siirtymistä. Näistä toivotaan suuria säästöjä. Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) sanoi, että verkkolaskutuksen vetovoiman lisäksi voidaan tarjota kansalaisille houkuttimeksi porkkanaa kepin sijaan.
Hallituksen tavoite Suomessa on, että valtionhallinto voisi ottaa kaikki laskut sähköisesti vastaan vuoden 2009 loppuun mennessä, ja että suurin osa suomalaisista laskuista siirtyisi verkkoon ensi vuonna. Tavoite on haasteellinen, koska vasta muutama prosentti kansalaisista on siirtynyt kokonaan tai laajasti verkkolaskutukseen.
Tähän asti Suomessa on puhuttu verkkolaskutuksesta lähinnä yritysten satojen miljoonien eurojen säästöjen näkökulmasta. Lisäksi yritykset ovat tarjonneet keppiä muuttamalla paperilaskuja maksullisiksi, kuten Teliasonera ratkaisi asian.
Yritykset ovat arvioineet, että sähköiseen laskutukseen siirtyminen säästää Suomessa 400 miljoonaa euroa vuositasolla. EU-mittakaavassa kyse on miljardeista euroista. Kansalaisia puheet säästöistä eivät ole vielä saaneet siirtymään massoittain pois paperilaskuista.
Porkkanaa kepin sijaan, vihjaa ministeri
"Sähköisessä laskutuksessa on paljon tehtävää. On monia keinoja, joilla verkkolaskutusta voidaan edistää. Kannustimeksi voi käyttää porkkanaa ja keppiä. Valtion puolelta on mahdollista löytyä jonkinlaista porkkanaa", sanoi Lindén.
Ministerin mukaan porkkanaa voitaisiin tarjota esimerkiksi televisiomaksun laskutuksessa, koska se on laajasti kaiken kansan käytössä. Tv-maksulaskuja lähetetään miljoonia vuosittain, joten esimerkiksi edullisempi verkkolasku voisi toimia merkittävänä myönteisenä kannustimena.
Lindén uskoo, että kunhan kansalaiset saadaan tutustumaan sähköisiin laskuihin, niiden käytön mukavuus selviää ihmisille.
Kansa luottaa paperilaskuihin, yritysten ja valtion mielestä niistä voisi luopua. Ratkaisuehdotukset vaihtelevat sanktioista myönteisiin kannustimiin.








