Lindén kehuu viestintäpolitiikkaa
Torstaina julkistettu BSA:n (Business Software Alliance) teettämä kansainvälinen it-vertailu oli mieluisaa luettavaa suomalaispäättäjille – olihan maamme kavunnut komeasti vertailun kakkospaikalle. "Suomen sijoitus kertoo osaltaan siitä, että suomalaisen viestintäpolitiikan suunta on oikea", viestintäministeri Suvi Lindén iloitsee.
"Suomalaisella viestintäpolitiikalla on haluttu rohkaista uusien edistyksellisten teknologioiden ja palveluiden käyttöönottoon. Toisaalta on pyritty varmistamaan se, että laadukkaat ja kohtuuhintaiset viestintäpalvelut ovat kaikkien saatavilla myös siellä, missä palvelun tarjonta ei ole kaupallisesti kannattavaa", Lindén sanoo.
Hän nostaa esiin viime aikojen toimista erityisesti taajuuksiin liittyvät ratkaisut, joilla on tähdätty langattomien laajakaistaverkkojen edistämiseen ja pedattu sijaa nopeille lte-verkoille. Lindén katsoo myös, että sähköiselle asioinnille on kyetty rakentamaan hyvät edellytykset.








