Linux-oikeudenkäyntien SCO taistelee hengestään

Pitkien oikeustaisteluiden loppu häämöttää
Linux-oikeudenkäyntien SCO taistelee hengestään

Viitisen vuotta sitten aloitetut taistelut Linuxin väitetyistä tekijänoikeusrikkomuksista ovat lähenemässä lopullista päätöstään. Unixin tekijänoikeuksia omistava SCO Group taistelee konkurssioikeudessa olemassaolostaan. Tuomari syyttää SCO:ta asiattomista ja epätoivoisista tempuista, ja hän määräsi kovia toimia SCO:ta kohtaan.

SCO:n oikeusjutut IBM:ää, Red Hatia, Novellia sekä Linuxia vastaan eivät ole tuottaneet tulosta. Niinpä SCO joutui vajaat kaksi vuotta sitten hakeutumaan velkasaneeraukseen.

Johdolta valta pois – konkurssi häämöttää

Velkasaneerausta hoitava tuomari on nyt päättänyt, että SCO:n velkasaneerauksen järjestelyn työ otetaan pois toimivalta johdolta. Yhtiölle määrätään ulkopuolinen edustaja, joka tutkii yhtiön liiketoiminnan ja lakihaasteiden tulevaisuutta.

SCO yritti myydä SCO Unix -käyttöjärjestelmän liiketoiminnan yhtiön ulkopuolelle, mutta tähän ei tuomari suostunut. Jäljelle olisivat jääneet vain oikeustaistelut. Ne ovat tuomarin mukaan olleet käytännössä pysähdyksissä jo melkein pari vuotta. Toiveet oikeusvoitoista ovat tuomarin mukaan lähinnä toiveajattelua.

IBM ja Novell yrittivät ajaa SCO:n lopulliseen konkurssiin. Tuomari ei suostunut tähänkään, sillä se jättäisi SCO Linuxin käyttäjät ongelmiin. Asiakkaiden joukossa on suuria yrityksiä, esimerkiksi McDonalds.

Tagit: Linux, SCO, Unix
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös