Litteiden televisioiden myynti putosi
Litteiden televisioiden myynti kääntyi viime vuoden lopussa laskuun. Markkinatutkimusyhtiö Displaysearchin mukaan littutelevisioiden myynti putosi ensimmäistä kertaa historiassa.
Tähän saakka markkinat ovat kasvaneet tasaisesti ensimmäisten lcd- ja plasmatekniikkaa käyttävien laitteiden julkaisusta lähtien. Viime vuoden viimeisellä neljänneksellä talouden nopea käänne puraisi kuitenkin markkinoita tiukasti.
Displaysearchin mukaan pudotusta vuoden 2007 vastaavaan aikaan tuli yli viisi prosenttia. Yhteensä televisioita myytiin yhtiön lukujen mukaan noin 57,7 miljoonaa kappaletta.
Litteiden televisioiden osuus myydyistä laitteista kasvaa edelleen. Viime vuoden lopussa noin 66 prosenttia kaikista myydyistä televisioista oli litteitä malleja. Myös täyden teräväpiirtotarkkuuden mallien osuus nousi ensimmäistä kertaa yli 20 prosenttiin kaikista myydyistä laitteista.
Tiukentuvan taloustilanteen myötä televisioiden myynnin uskotaan edelleen laskevan alkuvuonna. Vuoden lopussa ja vuoden 2010 aikana yhtiö ennustaa myynnin kuitenkin hieman elpyvän.








