Loiskis! Google Earth sukeltaa meren syvyyksiin

Suosikkiohjelmasta uusi versio
Loiskis! Google Earth sukeltaa meren syvyyksiin

Google Earth -ohjelmasta on julkaistu uusi versio, jolla voi ensimmäistä kertaa tutkia maapalloa myös vedenpinnan alta. Google Earth 5.0 päästää käyttäjät tutkimaan kolmiulotteisesti valtamerien elämää, merenalaisia tulivuoria tai vaikkapa Titanicin hylkyä. Mukana on myös uudenlainen aikamatkailun toiminto.

Uuden Google Earth 5.0 -ohjelmiston voi ladata Google kotisivuilta. Ohjelma on nyt tarjolla 40 kielellä aikaisemman 26 sijaan. Googlen mukaan ohjelman on vuosien varrella ladannut jo 400 miljoonaa eri käyttäjää.

Ocean in Google Earth näyttää valtamerten pohjan 3d-malleina ja antaa mahdollisuuden tutkia valtameriaiheisia tietopankkeja. Aiheita on liikakalastuksesta aina historiallisiin videoihin.

Meren salaisuudet esille

Google muistuttaa, että valtameret peittävät 70 prosenttia planeettamme pinnasta ja sisältävät 80 prosenttia kaikesta elämästä. Silti meristä on tutkittu vain noin viisi prosenttia. Ocean in Google Earth yhdistää merenalaisen maaston ja asiantuntijasisällön. Esimerkiksi Explore the Ocean -osa sisältää yli 80 henkilön ja organisaation toimittamia kuvia ja videoita merten suosikkipaikoista.

Animal Tracking -osa seuraa satelliittilähettimillä varustettuja merieläimiä, kuten valaita. Dead Zones, Seafood Watch ja Fish to Eat valottavat taas liikakalastuksesta aiheutuvia ongelmia. Google Earthissa on myös aiemmin näkemätöntä materiaalia meritutkija Jacques Cousteaun tutkimusmatkoilta.

Google Earthiin on lisätty muitakin uutuuksia. Tietyistä kohteista on tarjolla myös vanhempia kuvia, joilla voi katsella alueen muuttumista. Uusia ominaisuuksia ovat myös opastettujen kiertokäyntien tekeminen ja gps-reittien visualisointi Google Earthiin.

Tagit: Earth, Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös