Luvaton musiikinjako tuli kalliiksi opiskelijalle

Jenkkiopiskelijaa uhkasi pahimmillaan miljoonalasku
Luvaton musiikinjako tuli kalliiksi opiskelijalle

Vaikka piratismista ja tiedostojen luvattomasta jakamisesta netissä puhutaankin paljon, esimerkiksi USA:ssa vasta yksi jakaja on tähän mennessä saanut tuomion. Hän on saamassa seuraa 25-vuotiaasta opiskelijasta, jonka pään yllä leijui vanhojen syntien vuoksi uhka miljoonien dollarien laskusta. Oikeus tuomitsi nuoren miehen maksamaan korvauksia 476 000 euroa.

Syytettyjen 25-vuotias fysiikan opiskelija Joel Tenenbaum on myöntänyt musiikin jakamisen vertaisverkossa. Käry kävi jo vuonna 2003, mutta vasta nyt on päädytty leivättömän pöydän ääreen.

Oikeuksiaan perääviä levy-yhtiöitä on ollut neljä. Kannetta ajava syyttäjä on rajannut jutun koskemaan 30 kappaleen jakamista. Niistäkin kertyi maksettavaksi muhkea korvaussumma.

Laki määrittelee levy-yhtiön mahdollisen korvaushaarukan 750 ja 30 000 taalan välille kappaleelta. Valamiehistöllä oli kuitenkin mahdollisuus määrätä vielä tuntuvasti korkeampi hinta kappaleelle, aina 150 000 dollariin asti.

Tapausta on seurattu kesällä esimerkiksi syytetyn tukiryhmän "Joel Fights Back" -sivustolla.

Korvauksista sovitaan usein

Ensimmäisessä vastaavassa oikeusjutussa yksinhuoltajaäiti määrättiin maksamaan noin 220 000 dollaria korvauksia. Pari vuotta sitten käydyssä oikeudenkäynnissä tehtiin kuitenkin virheitä, joiden vuoksi asia käsiteltiin uudelleen viime toukokuussa. Tämä ei syytetylle kannattanut, sillä korvaussumma kasvoi lähes 2 miljoonaan dollariin. Tuomio luettiin 24 musiikkikappaleen jakamisesta vertaisverkossa.

Korvauksista sopiminen ilman oikeudenkäyntejä on varsin yleistä. Esimerkiksi Joel Tenenbaum olisi tuoreeltaan kärynsä jälkeen selvinnyt noin 3000 euroa vastaavalla taalapinolla, mutta hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa. Korkeimmillaan puhuttiin jo miljoonista euroista.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös