Mainostulot laskussa – Yahoo karsii kuluja

Viisi prosenttia työvoimasta kilometritehtaalle
Mainostulot laskussa – Yahoo karsii kuluja Carol Bartzin tavoitteena on toiminnan tehostaminen.

Hakukoneyhtiö Yahoo on ilmoittanut vähentävänsä työntekijöitä säästöjen saavuttamiseksi.
Yhtiön ilmoituksen mukaan tuoreen kulukuurin myötä lähtöpassit saa viisi prosenttia yhtiön työvoimasta, eli noin 700 työntekijää.

Yahoon osakurssi on kyntänyt voimakkaasti viime vuodesta lähtien, kun ostoneuvottelut Microsoftin kanssa kariutuivat. Myöhemmin neuvottelujen kariutumisesta noussut kohu johti pääjohtaja Jerry Yangin korvaamiseen kustannusjohtajana tunnetulla Carol Bartzilla.

Yahoon ennusteen mukaan toimintaympäristö on taantuman takia muodostunut erittäin haasteelliseksi. Muutos edellyttää kustannusten tehokasta karsimista myös tulevaisuudessa. Yhtiön mukaan taantuma näkyy erityisesti nettimainonnan vähentymisenä, sillä varsinkin autoteollisuus on talousvaikeuksissa leikannut markkinointibudjettejaan rajusti.

Yhtiö teki vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 1,58 miljardin dollarin liikevaihdolla tulosta 409 miljoonaa dollaria. Yhtiön osakekurssi lähti tulosjulkistuksen jälkeen loivaan nousuun.

Tagit: Carol Bartz, Yahoo
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös