Maksuturva lupaa suojaa nettiostoksiin
Nettiostaminen poikkeaa tavallisesta tiskin ylitehtävästä kaupasta monin tavoin – usein edukseen, mutta ei joka suhteessa. Perinteisellä ostosreissulla raha ja tavara vaihtavat omistajaa samaan aikaan, mutta verkko-ostoksilla jää aina jännitettävää.
Ostajan kannalta on riskinä se, että ostokset pitää maksaa yleensä etukäteen. Myyjää puolestaan harmittaa, jos lähetykset jäävät lunastamatta ja maksamatta. Nämä riskit ovat suurimmillaan yksityishenkilöiden välisessä kaupassa, mutta eivät tuntemattomia oikeissa nettikaupoissakaan.
Suomen Maksuturva tarjoaa ongelmaan ratkaisuksi omaa palveluaan, jonka pitäisi tarjota suojaa niin myyjälle kuin ostajallekin. Yhtiö sijoittuu maksunvälittäjän rooliin, joka seuraa niin rahan kuin tavarankin liikkeitä.
Ostaja maksaa esimerkiksi verkkopankkimaksulla ostoksen Maksuturvalle, joka kertoo myyjälle rahojen saapumisesta. Maksuturva saa aikanaan postilta tai Matkahuollosta tiedon tavaran luovuttamisesta, jonka jälkeen raha siirretään myyjälle.
"Aluksi yhteistyössä on mukana kymmenkunta verkkokauppaa, joissa Maksuturva-palvelu otetaan käyttöön maaliskuun aikana. Tavoitteenamme on, että jo kesään mennessä palvelua hyödyntäisi noin 50–70 verkkokauppaa", Suomen Maksuturva Oy:n toimitusjohtaja Mikael Smeds kertoo.








