Mandriva Linuxin vuoro uudistua
Viime viikolla julkaistiin uusi versio suositusta Linux-paketoinnista, Ubuntusta. Tällä viikolla oli uusiutumisvuoro Mandriva Linuxilla. Mandrivaa ylläpitävä yhteisö kuvailee uutta 2009.1-päivitystä yhdeksi merkittävimmistä.
Uudet Linux-jakelut ovat käyttäjien kannalta tervetulleita, koska niiden kautta saa helposti käyttöön viime kuukausina uusiutuneet sovellukset ja työpöytäympäristöt. Mandrivan mukana tulee nyt muun muassa KDE 4.2.2 ja Gnome 2.26. Openofficesta on mukaan saatu kolmosversio, samoin Firefoxista.
Jakelun pohjana on käytetty Linuxin 2.6.29-ydintä.
Tuoreiden ohjelmistojen lisäksi uudet jakelut ovat tärkeitä laite- ja ajurituen päivittämisen vuoksi. Minikannettavat ovat kasvattaneet suosiotaan kaiken aikaa, ja teholtaan vaatimattomina ne ovat omiaan Linux-koneiksi. Mandriva kehuu tukevansa nyt muun muassa kaikkia Asuksen Eee PC -malleja, Acerin Aspire Onea ja MSI Windiä.
Mandriva on saatavissa useammassa muodossa. Saatavilla ovat ilmaiset Free- ja One-versiot sekä maksullisia ohjelmia sisältävät Flash- ja Powerpack-versiot.
Mandrivan voi hankkia esimerkiksi lataamalla sen suomalaisen tukiyhteisön sivulta. Tarkemmin uusiin ominaisuuksiin voi perehtyä Mandriva-wikissä.








