Matoepidemia järkyttää – yli miljoona tartuntaa päivässä
Clarified Networksin kuva toisesta tuholaisepidemiasta.
Rikolliset mellastavat nyt internetissä uskomattomalla teholla. Downadup- ja Conficker-nimillä tunnettu verkkomato on F-Securen mukaan saastuttanut vain yhdessä päivässä reilusti yli miljoona uutta konetta. Rikolliset voivat syöttää miljoonille koneille vapaasti omia tuholaisiaan, ja tarkoitus on epäilemättä tienata suuria summia rahaa.
Downadup-verkkomato levittää itseään koneelta toiselle, ja jää odottamaan ohjeita tietyistä nettiosoitteista. F-Secure kytkeytyi tähän verkkoon, ja näin saadaan selvitettyä tartunnan saaneiden koneiden määrää.
Eilen F-Secure laski tartunnan saaneiden koneiden määräksi 2,4 miljoonaa. F-Securen mukaan tämä oli hyvin varovainen arvio, ja määrä oli lähes varmasti suurempi. Tätä tukee se, että Symantec arvioi jo edellisenä päivänä tartuntojen määrän yltävän noin kolmeen miljoonaan.
Vähintään 1,1 miljoonaa uutta tartuntaa päivässä
Reilua vuorokautta myöhemmin F-Secure päivitti lukemaa. Saastuneiden koneiden määrä oli noussut jo noin 3,5 miljoonaan. Määrä oli noussut päivässä noin 1,1 miljoonalla. F-Securen mukaan kyseessä on edelleen varovainen arvio, joten todellisuudessa kasvuvauhti on saattanut olla vielä suurempikin.
Downadup-mato leviää Windowsin turva-aukon avulla, joko verkon kautta tai esimerkiksi usb-muistien kautta. Microsoft korjasi aukon hätäpaikkauksella jo lokakuussa, ja periaatteessa korjaus on levitetty koneille Microsoftin automaattisten päivitysten kautta. Tartuntamäärät kuitenkin paljastavat, että automaattisten päivitysten ulkopuolella on yllättävän paljon tietokoneita.
Rikolliset voivat syöttää Downadupin saastuttamille koneille omia ohjelmiaan. Kyseessä voisi olla esimerkiksi pankkitroijalaisia tai muita rahaa vieviä ohjelmia.








