Mediapohatta: Alamme laskuttaa nettisisällöstä

News Corpin Murdoch:
Mediapohatta: Alamme laskuttaa nettisisällöstä

Maailman tunnetuimpiin mediaomistajiin kuuluva Rupert Murdoch kertoo, että nettisisällön tulomalli on rikki, ja sitä aletaan korjata. "Internetin nykyisen mallin päivät ovat pian lopussa", sanoo Murdoch. Hänen lehtensä, esimerkiksi Times, New York Post ja Britannian Sun, alkavat vuoden sisällä laskuttaa käyttäjiä sisällöstä. Tavoite on muuttaa koko nettikulttuuria, ja esikuvana on lehti, joka on jo onnistunut tässä.

Murdoch käyttää esimerkkinä News Corpin myös omistamaa Wall Street Journal -lehteä, jonka nettisisältö on pääosin maksullista. Malli on toiminut hyvin. Murdoch kertoo tiedotusvälineille, että muita lehtiä aletaan siirtää samanlaiseen malliin.

Murdochin mukaan 360 000 käyttäjää on jo ladannut Wall Street Journalin Iphone-ohjelman. Monet käyttäjät ovat siis valmiita maksamaan laadukkaasta nettisisällöstä.

Sisällöstä pitää saada maksu

Lukuisat perinteiset sanomalehdet varsinkin Yhdysvalloissa ovat suurissa taloudellisissa vaikeuksissa finanssikriisin ja ilmaisen nettisisällön vuoksi. Murdochin mukaan lehtitalot näkevät nyt, etteivät pelkät nettimainokset riitä tulolähteeksi. Sisällöstä pitää myös pystyä saamaan tuloja. Murdochin mukaan News Corp. haluaa olla tämän muutoksen eturintamassa.

Käytännössä tämä saattaisi tarkoittaa mallia, jossa perussisältöä ja esimerkiksi artikkelien alkuja saa ilmaiseksi. Jos käyttäjä haluaisi lukea artikkelin loppuun, hänen pitäisi maksaa siitä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös